Taimikoiden ja nuorten metsien hoidossa lumeton kevät ja alkukesä on oivallista taimikonhoitoaikaa. Tänä keväänä lumet ovat kadonneet metsistä aikaisemmin ja metsänomistajien on aika kääntää katseet ja mielenkiinto varttuneiden taimikoiden ja nuorten kasvatus metsien hoitotöihin aikaisempia vuosia aikaisemmin.
Päijät-Hämeen rehevät ja nopeasti kasvavat nuorehkot taimikot vaativat oikea-aikaista taimikonhoitoa ja ripeitä raivauksia, jotta viljelypuustot pääsevät kunnon kasvuvauhtiin niin pituus- kuin paksuuskasvunkin osalta. Ennen lehtien puhkeamista toteutettavat raivaussahatyöt on nopeampia tehdä ja jäljelle jäävien kasvatettavien hyvälaatuisten taimien kesän kasvu pääsee samalla kovaan kasvuun kasvukauden sitten keväällä toden teolla käynnistyessä ilmojen lämmetessä ja kevätsateiden vauhdittamina.
Raivaussahan terät nyt teräviksi ja ”kevätraivuulle” kuntoilemaan tai alueen metsureita työllistämään.

Hakuaika lyheni
Nuoren metsän hoidon tukea on nyt haettava viimeistään kuuden kuukauden kuluessa hoitotyön aloittamisesta ja kahden kuukauden kuluessa töiden päättymisestä. Aiemmin hakuaikaa on ollut vuosi töiden aloittamisesta. Hakuaikaa koskeva muutos tuli voimaan vuoden 2025 alussa. Tukea haetaan Suomen metsäkeskuksesta tehdyn työn jälkeen.
Tänä vuonna päijäthämäläisiin nuoriin metsiin on kohdentumassa merkittävästi vähemmän valtion Metka-rahoitusta hoitotukena tällä hetkellä tiedossa olevien rahoitusresurssien supistuessa. On siis aika varmistaa omien taimikoiden hoitoon saatavilla olevat Metka-tuet aikaisempia vuosia aikaisemmin toteutettavalla huolellisella raivuulla ja välittömästi töiden valmistuttua hoidetulle metsikkökuviolle kohdennettavalla Metka-rahoitustukihakemuksella.
Tukiehdot heikentyvät vuonna 2026
Vuoden 2026 alusta taimikon ja nuoren metsän hoidon tukiehtoihin tulee muutos. Hoitotyön jälkeen kasvatettavan taimikon tai nuoren metsän keskipituuden enimmäisvaatimus laskee vielä nykyisestä metrillä. Enimmäiskeskipituus on sen jälkeen havupuuvaltaisilla kohteilla 11 metriä ja lehtipuuvaltaisilla kohteilla 14 metriä. Kasvatettavan taimikon keskipituus pitää olla edelleen vähintään 0,7 metriä, joten on kannattavampaa toteuttaa hoitotöitä jo vuoden 2025 alkupuolella.
Lisätietoa taimikon ja nuoren metsän hoidon tuesta löytyy Metsäkeskuksen verkkosivuilla.
Jouni Rantala
Elinkeinopäällikkö, Hämeet, Suomen metsäkeskus