Futiskerhoon maksutta tiistaisin ★

FC Lahti aloitti tiistaina 15.4. yhteistyössä Padasjoen Yrityksen jalkapallojaoston kanssa lasten jalkapallokerhon kouluikäisille. Tekonurmikentälle saapuikin 25 innokasta futaria, mukana oli sekä tyttöjä että poikia ekaluokkalaisista seiskaluokkalaisiin.

Jalkapallokerho kokoontuu joka tiistai tekonurmella klo 1617.30. Maksuttomaan kerhoon ovat tervetulleita niin tytöt kuin pojatkin.

Jalkapallokerhon ohjaajana toimii lahtelainen valmentaja Mikko Niskanen, joka on itsekin pelannut jalkapalloa futiskoulusta A-junioreihin asti.

Niskanen kertoo FC Kuusysin (nyk. FC Lahti) saaneen hankerahoitusta liikunnan ilosanoman eteenpäin viemiseen.

– Hankkeen nimi on ”Pallo joka kuntaan” ja se kestää 2,5 vuotta. Itse olen ollut hankkeen koordinaattorina kohta vuoden ajan. Tavoitteena on lisätä koko Päivät-Hämeen alueella lasten ja nuorten liikunnan harrastajamääriä ja -ryhmiä.

Toiminta keskittyy Asikkalaan, Hartolaan, Heinolaan, Hollolaan, Kärkölään, Orimattilaan, Sysmään ja Padasjoelle. Hanke toteutetaan yhteistyössä Päijät-Hämeen kuntien, koulujen ja seurojen kanssa.

Aloituskerran jälkeen ikäryhmäjaot

Ensimmäisellä futiskerhon kokoontumiskerralla koko iso parinkymmenen hengen joukko harjoitteli yhdessä.

– Tarkoituksena on tehdä tämän ensimmäisen harjoituskerran jälkeen tarkemmat ikäryhmäjaot, jotta tekeminen olisi mielekkäämpää kaikille.

Lämmittelyhipan jälkeen tehtiin tekniikkaharjoituksia ilman palloa ja pallon kanssa. Maalintekoharjoitusten jälkeen päästiin pelaamaan.

Kerho jatkuu tiistaisin tekonurmikentällä klo 16 alkaen syksyyn saakka. Kerho on maksuton.

Osallistuja tarvitsee mukaan urheilulliset säähän sopivat vaatteet, nappulakengät tai lenkkarit, vesipullon sekä reipasta mieltä.

Lisäksi toivotaan etukäteisilmoittautumista Mikko Niskaselle, yhteystiedot löytyvät muun muassa Padasjoen Yrityksen nettisivuilta.

Scroll to Top