Viikonloppuna ajettiin nuorten ja naisten SM sekä veteraanicupin osakilpailu Kangasalla. Padasjoelta lähti kisaan mukaan neljä kuskia.

Eero Kortelahti voitti oman luokkansa C21 ja oli samalla kokonais-C:n toinen, mikä tiesi nousua B-luokkaan.

Anssi Peltonen oli V40-luokan toinen. Edelle meni ainoastaan Marko Tarkkala, jolla on yhteensä 15 kappaletta MM-mitaleja, joten kakkossija oli todella kova suoritus. Peltonen onnistui saamaan kahdelle pätkälle luokkansa pohja-ajankin.

Jani Teivaala ajoi alun haasteista huolimatta B3-luokan sijalle 4:
– Alussa oli liukkaan oloista, mutta ekan kierroksen jälkeen alkoi ajo maistumaan. Lopussa kunnon lipat, mutta niistä selvittiin.
Petri Piira V50-luokassa joutui harmikseen keskeyttämään reväytettyään takareitensä toisella maastokokeella.
– Harmittamaan jäi kyllä ihan reilusti, intoa olisi ollut kyllä ajaa. Nyt toivotaan, että koipi paranisi nopeasti ja pääsisi vielä ajamaan näillä lumilla.
SSMK:ta edustava kasiniemeläinen Asko Köttö ajoi V60-luokan sijalle 10. Köttöä ei Kangasalan kisamaastot ole kohdelleet ikinä kivasti ja nytkin matkaan mahtui muutamat kaatumiset ja muita haasteita.
Padasjoen Moottoriurheilijoiden enduroporukalla on joka viikko ajoharjoitukset lauantaisin ja sunnuntaisin aamukymmenestä alkaen Auttoisilla, jos ei muuta ilmoiteta.
Keskiviikkona 26.2. pidetään klo 18 kerhotiloissa Keskustiellä Päitsin talkooporukan aloituspalaveri.
– Nyt kun PadMusta on lähdössä ennätysmäärä kuskeja kiertämään Päijännettä sekä huoltohommiin kuskeille, niin tarvitaan uusia talkoolaisia. Kaikki kynnelle kykenevät mukaan, hommat ei ole vaikeita, mutta silmäpareja tarvitaan reitin varteen kuskien turvallisuuden vuoksi paljon.