Sekä kouluhanke että tuulivoimaperiaatteet palautettiin valmisteluun ★

Ilmassa oli kaikki draaman ainekset ennen kunnanvaltuuston kokoontumista maanantaina 27.1. Olihan esillä kaksikin miljoonaluokan hanketta, jotka ovat jakaneet vahvasti mielipiteitä. Kokous kuitenkin lässähti, kun ryhmät pääsivät viime hetkellä yksimielisyyteen. Periaatepäätös Uusi koulu -hankkeen suunnittelusta ja tuulivoimarakentamisen periaatteet palautuivat kummatkin uudelleen valmisteluun.

Valtuuston kokouksessa oli maanantaina 20 varsinaista jäsentä ja yksi varajäsen. Yleisöäkin oli saapunut paikalle.

Loppuviikosta julkistettu tuulivoimayhtiöiden julkinen vastine kunnanhallitukselle korotti entisestään panoksia päätöksentekoon. Kahden kilometrin suojaetäisyys asutukseen olisi tehnyt tuulivoiman sijoittamisen Padasjoel­le mahdottomaksi ja korkeuden rajoittaminen vienyt hankkeilta kannattavuuden.

Padas­joen vireillä ole­vien hankkeiden, Eolus Finland Oy:n ja ABO Energy Suomi Oy:n toimitusjohtajat ottivat siihen kantaa:

– Kahden kilometrin etäisyysvaatimus tarkoittaisi käytännössä, että Padasjoelle ei tule tuulivoimaloita ollenkaan. Se ei myöskään perustu tieteelliseen arviointiin tuulivoiman melu- ja välkevaikutuksista, todettiin vastineessa.

– Korkeusrajoitus mahdollistaisi käytännössä vain noin 200–220 metriä korkeat voimalat. Nykypäivänä rakennettavat voimalat ovat 240–260-metrisiä.

Purkuun liittyen tuulivoimatoimijat totesivat olevansa valmiita sitoutumaan kulloinkin vallitsevaan valtakunnalliseen suositukseen. Asiantuntijanäkemysten mukaan perustusten purkaminen aiheuttaa laajempaa luontohaittaa kuin niiden paikalleen jättäminen.

Valtuuston puheenjohtaja Rauno Hännikäinen otti itselleen ensimmäisen puheenvuoron asiaa koskevassa pykälässä ja esitti asian palautusta uudelleen valmisteltavaksi:

– Asian käsittelyssä on tapahtunut muotovirheitä.

Heikki Toivonen, Eeva-Riitta Kusmin ja Silja Savola eivät osallistuneet päätöksentekoon ilmoittauduttuaan esteellisiksi. Kannatettu esitys tuli yksimielisesti valtuuston päätökseksi.

Kunta on tehnyt yhtiöiden kanssa sopimukset, joten jälkikäteiset rajoitukset voisivat johtaa vahingonkorvauksiin.

Koulu ei synnytä lapsia

Kouluhankepykälää pohjustettiin kaavoittajan tilannekatsauksella. Antti Räsänen (Kok) huomautti, että kaava huokuu vain uuden rakentamista:

– Tiedämme oppilasennusteet, ne puhuvat selvää kieltä tulevasta tilatarpeesta. Kunnan talous ei salli 10 miljoonan investointia. Kunnan liikkumavara elinvoiman kehittämiseen häviäisi täysin.

Räsänen mainitsi myös, että mikäli talous menee kuralle, Padasjoella on Hyvinvointialueella vain yksi naapuri. HVA noudattaa periaatetta terveysasema per pitäjä, joten kuntajakoselvityksessä Padasjoki jäisi ilman.

– Kuntoarviot nykyisistä kouluista puuttuvat, eivätkä purkukustannukset ole uskottavat.

Räsänen visioi, että jos yläkoulun siipi on käyttökelpoinen, väistötiloja ei tarvita, kun rakennetaan tiloja alakoulua varten.

– Mutta ennen ratkaisuja meidän päättäjien pitää käydä laajoja keskusteluja.

Mira Vilkman (SDP) kannatti Räsäsen esitystä. Hän toi esiin isot remontit, jotka kouluille on hiljattain tehty. Perussuomalaisten Sauli Kivinen muistutti kunnan vuokra-asuntotilanteen vaativan myös satsaus­ta ja toivoi niistä kartoitusta.

Palautuspäätös oli lopulta yksimielinen, eikä äänestystä tarvittu.

Valtuusto päätti hyväksyä Taipaleen ranta-​asemakaavan kaava-​asiakirjat ja asettaa ne julkisesti nähtäville. Myös ilman keskustelua merkittiin tiedoksi Päijät-​Hämeen työllisyyden edistämisohjelma vuosille 20252030.

Muissa asioissa Vilkman kysyi, miten kunnassa on huomioitu uusi latauspaikkalaki, joka velvoittaa latauspaikkoja ei-asuinkäytössä oleville yli 20-paikkaisille pysäköintipaikoille.

Tutkittua tietoa tueksi

ABO Energy Suomi Oy:n projektijohtaja Elvira Ehnström kommentoi tuoreeltaan, että tuulivoimahankkeet perustuvat asiantuntijatyölle ja sitä koskevassa päätöksenteossa olisi hyvä kuulla parhaita eri alojen koulutettuja asiantuntijoita.

– Päätösehdotuksella olisi ollut suuria vaikutuksia vireillä olevien hankkeiden kannalta, joten asiaa kannattaa valmistella huolella ja punnita monesta eri näkökulmasta tutkittuun tietoon perustuen.

Päijät-Hämeen liitonkin mukaan Torni­mäki soveltuu tuulivoimatuotannolle.

Scroll to Top