Jumalanpalvelusten alkamisaika muuttuu kokeiluluontoisesti helmikuun alusta toukokuun loppuun. Kirkonmenot alkavat kokeilujakson aikana klo 13.

– Taustalla on ajatus siitä, että saataisiin toivottua papin ja muidenkin seurakunnan työntekijöiden näkyvyyttä enemmän arjen keskelle ja toisaalta myös se, että sama pappi-kanttori –pari pystyy hoitamaan samana sunnuntaina sekä Kuhmoisten että Padasjoen jumalanpalvelukset, taustoittaa Kristian Saarnio.
– Järjestely helpottaa myös arjen kiireitä ja valmistelutehtäviä, joihin lisäaika on hyvin tervetullutta.
Muutosajatus on lähtöisin Padasjoelta. Kappeliseurakunnan johtokunnan puheenjohtaja Essi Nieminen perustelee muutosta ennen kaikkea työajan tehokkaammalla käytöllä. Päätöksen kokeilusta teki johtokunta marraskuun kokouksessaan.
– Järjestely mahdollistaa arkityöpäivien lisääntymisen, jolloin pappi on viikolla enemmän ihmisten ilmoilla ja paremmin tavattavissa.
Nieminen toivoo myöhemmän alkamisajan tuovan kirkkoon myös aamu-unisia. Monet haluavat aloittaa vapaapäivänsä rauhallisesti ja liikkeelle lähdetään vasta puolenpäivän jälkeen. Myös pitkämatkalaiset voivat kokea myöhemmän jumalanpalvelusajan parempana.
– Ilahduttavaa olisi tietysti nähdä kirkossa aivan uusiakin kasvoja ja saada osallistujamäärä nousuun. Palvelutaloilta on myös tullut viestiä, että henkilökunta paremmin ehtii saada kirkkoon menijöitä puettua ja laitettua aamukiireiden jälkeen.
Kokeilun jälkeen kerätään palautetta ja päätetään jatkosta. Aivan uutta ei klo 13 alkamisaika ole, sillä kaksoiskappelin aikaan ehti jonkin aikaa olla voimassa käytäntö, jossa alkamisaika vuorotteli klo 10 ja klo 13 Kuhmoisten ja Padasjoen välillä.
Yksi ja sama alkamisaika on seurakuntalaisille selkeä muistaa. Nythän on menty jo pidemmän aikaa aamukymmenen alkamisajalla, mutta kerran kuukaudessa on ollut iltakirkko. Helmikuusta lähtien ainoan poikkeuksen tekevät juhlapyhät kuten pääsiäinen ja joulu. Pyhäinpäivän totuttu iltakirkko on jatkossakin kuudelta.
Saarnion mukaan kolmentoista kirkkoa tukee sekin, että kyläkirkot on alettu tuohon kellonlyömään ja väkeä on ollut oikeinkin hyvin.
Padasjoen kanttori Jussi Keltakangas, joka on myös Hollolan seurakunnan johtava kanttori, kokee aikamuutoksen helpottavan kanttorivuorojen järjestämistä. Porrastaminen auttaa, kun jumalanpalveluspaikkoja on seitsemän ja kanttoreita kuusi.
– Ehdottoman hyvä, että saadaan kevennystä aikatauluun. Täytyy ottaa huomioon, että vaikka palvelen pääsääntöisesti Padasjoella, niin tarvittaessa työskentelen myös muualla. Sijaisten käyttöäkin voidaan tämän myötä vähentää. Ja koska kanttorin virkoja on aikanaan vähennetty seitsämästä kuuteen, niin onhan sen hyvä näkyä myös toiminnallisesti. Kanttoreiden työtaakka on paikoin liian kova.
Myös muutamissa muissa seurakunnan kirkoissa kuten Hollolan vanhassa kirkossa jumalanpalvelus alkaa klo 13. Saarnio on kokeilun suhteen luottavaisella mielellä ja toivottaa kaikki tervetulleeksi jumalanpalvelukseen:
– Sama sana ja sakramentti on tarjolla, vaikka kellonaika on vähän eri.
