Arrakosken kyläyhdistyksen syyskokous 17.11. päästiin ensimmäistä kertaa pitämään Raittiusseuran talon salin puolella. Aiemmin siellä olleet kirpputoritavarat siivottiin alkukesästä pois ja saliin asennettiin uudet tiiviimmät ikkunat. Edellisiltana Raittiustalolla oli vietetty Miestämän Metsästäjien hirvipeijaiset pitkästä pitkästä aikaa.

Syyskokouksen avasi kyläyhdistyksen puheenjohtaja Hanna Särkiö ja hän kertoi, että talon remontti tulee jatkumaan ensi vuoden puolella.
– Ensi keväänä on tarkoitus maalata talo ulkoa. Lisäksi maalataan talkoilla pihalle tehty puuliiteri/varasto- ja vessarakennus. Saliin tulee vielä myös kaksi ilmalämpöpumppua lämpöä tuomaan.
Raittiustalon uusista käyttömahdollisuuksista keskusteltiin kokouksessa. Taloa voi vuokrata juhlakäyttöön, mutta vesiasiat on hoidettava kuntoon, ennen kuin taloa aletaan mainostaa laajemmin.
– Toistaiseksi talossa toimii tilapäinen vesijohto ja veden tulo suljetaan kylmimmän talven ajaksi. Tarkoitus on hoitaa vesiasia mahdollisimman pikaisesti kuntoon ja saada keittiöön myös tiskikone. Vuokrausasioita hoitaa kyläyhdistyksestä Henni Koskimäki. Vuokran suuruuden päättää johtokunta.

Kylän nuorisohankkeesta kertoivat Kasperi Suntela ja Johannes Jaakkola.
– Kävimme Megazonessa pelaamassa lasersotaa, hankimme kentälle jalkapallomaalit ja järjestimme jalkapalloturnauksen markkinoiden yhteydessä. Joukkueelle on teetetty myös omat pelipaidat.
Nuorten jalkapalloturnaus on tarkoitus järjestää ensi suvenakin ja arrakoskelaiset lähtevät kirkastamaan tämän vuotista hopeasijaa saamansa valmennusavun turvin.
Elomarkkinoiden jatko vaakalaudalla
Kokouksessa keskusteltiin myös Elomarkkinoista, jotka viime vuonna siirtyivät kyläraitilta raittiustalon mäelle.
– Markkinatoiminta on muuttumassa valtakunnallisestikin, myyjiä on vaikea saada paikalle riittävästi, jotta kylänraitti täyttyisi. Lisäksi halusimme tehdä raittiustaloa tunnetuksi, joten myös sen vuoksi markkinat siirtyvät talon ympäristöön. Paikalla oli vähemmän myyjiä kuin aiemmin, mutta väkeä oli liikkeellä paljon ja tunnelma oli hyvä.
Osa kyläläisistä piti markkinapaikan muutoksesta ja osa ei. Kokouksessakin kuultiin puheenvuoroja puolesta ja vastaan. Johtokunnan tehtäväksi jäikin pohtia, että järjestetäänkö tulevana vuonna Elomarkkinoita, ja jos järjestetään, niin missä muodossa.
Toinen arrakoskelaisia kahtia jakava asia on edelleen kyläkirppiksen lopettaminen.
– Kirppis loppui vähän liian äkkiä ja tuli liian kiire hankkia uutta paikkaa tilalle. Ihmiset ovat pahoillaan, sillä kirppis toimii myös tapaamispaikkana, jossa käytiin kahvittelemassa ja juttelemassa, selvitti Seija Karevaara.
Kirppistä puoltavakin väki arvostaa kyllä sitä, että raittiustalo on saatu arvoiseensa kuntoon ja heille kelpaisi pienempikin tila kirppistä varten. Kirpputoritoiminnan loppuminen vaikuttaa myös kyläyhdistyksen tulopuoleen. Kirppistulojen jäätyä kyläyhdistyksen kassasta pois, tulopuolta yritetään paikata muun muassa jäsenmaksulla. Jäsenmaksuksi päätettiin johtokunnan esityksestä 10 € per aikuinen.
– Jäsenmaksu on kannatusmaksutyyppinen eli maksaa voi toki myös enemmänkin, jos haluaa tukea kyläyhdistyksen toimintaa, totesi Särkiö.
Kylän nuoret järjestävät keväällä linnunpönttötalkoot, jossa rakennetaan linnuille koteja ainakin raittiusseuran mäelle. Myös pilkkikilpailu, yhteisiä ulkoilu- ja retkeilytapahtumia, askarteluiltaa ja peli-iltoja toivottiin ensi vuodelle.
Johtokunnan erovuoroisista jäsenistä valittiin Hanna Särkiö, Henni Koskimäki, Anne Lepistö ja Irene Luukko uudelleen seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Uusiksi jäseniksi johtokuntaan valittiin Pauli Niskanen, Hannu Kaleva ja Katri Suntela. Johtokunnassa jatkavat Tarja Veijalainen ja Seppo Pryhl.
Tänä vuonna Arrakoskella pidetään vielä joululaulutilaisuus 15.12. klo 15 Raittiustalolla ja uuden vuoden aattona ammutaan raketteja talonmäeltä klo 20 alkaen.