Satamasopimuksesta tehty valitus ★

Satamayrittäjän valinnasta vuosi sitten valittanut Pirjo Metiäinen on tehnyt oikaisuvaatimuksen Laivarannan sataman vuokrasopimuksesta.

Valittajan mukaan lokakuussa tehty päätös, sopimus sekä ”muut asiaan liityvät hyväveli-sopimukset” on kumottava laittomina.

Metiäinen on tehnyt alkuperäisestä päätöksestä kunnallisvalituksen tammikuussa. Nyt hän toteaa oikaisuvaatimuksen perusteluissa, että vielä entistä selvempää on, että Padasjoen kunnanhallitus ei ole toiminut tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun vaatimusten mukaisesti.

– Kunnanhallitus on uudelleen 10.10.2024 tehnyt päätöksen Laivarannan vuokra- ja palvelusopimuksesta, vaikka edellinen, samasta asiasta tehty päätös ei ole lainvoimainen, joten tehty päätös ja sopimus on välittömästi kumottava, vaaditaan oikaisuvaatimuksessa.

Markkinaoikeus on tehnyt asiassa valittajalle epäsuotuisan ratkaisun, eikä Korkein hallinto-oikeus ottanut valitusta käsittelyyn. Metiäinen katsoo, että koska hallinto-oikeuden kunnallisvalitusasiaa ei ole käsitelty, asiasta ei ole tullut lainvoimaista.

Scroll to Top