Keho tarvitsee myös huoltoa ★

Kunnan liikuntahaasteena marraskuussa on ”Lempeästi liikkuen”. Aina ei liikuntaa tarvitse suorittaa hikoillen ja hengästyen, vaan kiireisen arjen keskellä on hyvä muistaa myös huoltaa itseään.

Kunnasta kehotetaan venyttelemään, joogaamaan, käymään hieronnassa, hiljentymään saunassa tai rentoutumaan äänikirjan äärellä.

– Anna itsellesi hyvinvoinnin hetki, kannustaa liikuntakoordinaattori Mari Engberg.

Kehonhuoltoa voi tehdä itsekseenkin ja vaikka netistä ohjeita hakien, mutta Padasjoella on myös useita ryhmiä, joissa voi liikkua lempeästi ohjaajan opastuksella. Esimerkiksi Nuorisoseuran järjestämään joogaan Pappilanmäellä ovat kaikki tervetulleita tiistai-iltaisin. Hierojiakin löytyy kotipaikkakunnalla useita.

Kehonhuolto auttaa pitämään yllä hyvää liikkuvuutta ja tasapainoa, ennaltaehkäisee vammoja, aukaisee jumeja ja lievittää kiputiloja. Hyviä apuvälineitä kotivenyttelyn tehostamiseksi ovat mm. putkirulla ja kuminauha.

Scroll to Top