Rikotut kivirauniot ja sodasta palanneet ★

Kuusentaimien istutus keväällä nosti jälleen traumaattisia muistoja lapsuudesta yli 70 vuoden takaa. Metsäpalsta on osittain takamaan torppien vanhaa peltomaata.

Entisten aikojen asukkaat olivat raivanneet pieniä peltotilkkuja käsipelillä. Suuria kiviraunioita oli siellä täällä. Nykyinen metsäkonekalusto ei raunioista välitä, lähes kaikki rauniot ovat murskautuneet telaketjujen alle.

Raunioiden mukana hävisi myös palanen torpparien karua ja työntäyteistä historiaa. Rauniot kertoivat myös tarinaa sodasta palanneista miehistä.  He olivat miehiä, jotka Kelkutteella Vapo Oy:n työleirillä suorittivat juopumuksesta annettuja sakkoja.

Leiriltä vapauduttuaan muutamat heistä hakkasivat halkoja Lepolassa. Lauri-isäni järjesti heille työtä, ansiotulot jäivät heillä vähäisiksi. Miehet olivat pääasiassa juoppoja, työttömiä ja rahattomia. He olivat kuitenkin isäni rintamakavereita talvi- ja jatkosodasta. Lauri halusi aseveljiään auttaa, vaikka hän ei heidän elämäntapaansa hyväksynyt.

Raunioista löytyi myöhemmin halonhakkaajien jäljiltä tyhjiä huonekalulakkapulloja (pulituur, josta nimitys puliukko). Lakkapullon myrkkyä sisältämä sprii kelpasi heille nautintoaineeksi. Miehet piilottivat tyhjät lasipullot kiviraunioiden sisään ajatellen, että metsässä laiduntava Lepolan karja ei satuta sorkkiaan pullon sirpaleisiin.

Muuan leiriltä vapautunut kertoi olleensa sotia ennen maalari, hän sai tehtäväkseen Lepolan kamarin paneelikaton lakkauksen. Mies viipyi kamarissa pitkään suljettujen ovien takana, meitä lapsia kiellettiin maalaria häiritsemästä. Maalari lakkasi kattoa useampaan kertaan. Hän pyysi isää hankkimaan lisää lakkaa, jotta työstä tulisi hyvä. Työstä tulikin hyvä, katto kiiltää edelleen kuin uusi v 2024 kertoen kuitenkin surullista tarinaa miehestä lakkahöyryhumalassa.

Erään miehen omaatuntoa painoi raskaasti synnit ja tehdyt rikokset. Talonväki ei kyennyt riittävästi ahdistunutta miestä auttamaan. Eräänä iltamyöhäisenä isoäiti Lyydia ehdotti, että mies voisi saada apua saarnaaja Niemiseltä, joka asui Nyystölän Konnunkulmalla. Hänet tunnettiin luotettavana sielunhoitajana.

Isoäiti pyysi poikaansa valjastamaan hevosen, jotta tämä veisi väsyneen ja masentuneen miehen Niemiselle.  Lauri ei heti innostunut asiasta vaan esitti, että hoidetaan asia huomenna. Hän oli myös väsynyt päivän töistä ja ilta oli myöhäinen. Isoäiti ei suostunut viivytyksiin, niinpä miestä lähdettiin kuljettamaan apua saamaan hengelliseen tuskaan. Avun hän oli saanutkin, joten myöhäinen kuljetusapu ei ollut turha. Miehen myöhemmistä vaiheista ei Lepolassa tiedetty.

”Kolmen” sodan veteraani on jäänyt parhaiten muistiini. Miehen nimi oli Nummela.  Hän oli ilmoittautunut jatkosodassa joukko-osastossaan osallistumisestaan sotatoimiin jo v. 1918. Hän oli 12-vuotiaana poikasena joutunut veivaamaan Sysmässä Nordenlundin kartanon raskasta karvanajokonetta, joilla valkoisten sotilaiden pitkiksi kasvaneita hiuksia leikattiin.  Karvanajokone oli tarkoitettu kartanon karjaa varten, mutta partureiden puutteessa leikkuri kelpasi sotilaillekin. Sotilaat eivät itse viitsineet konetta veivata, joten pieni poika pantiin töihin.

Nummelan sotakokemusta ei ansioksi luettu, hän jäi ilman kolmen sodan mitalia.  Nummela opittiin tuntemaan perusrehellisenä ja ystävällisenä miehenä.  Hänenkin vikansa oli viina. Tämän veteraanin tapasin vielä myöhemmin Lahden torilla v. 1962.

Sodasta selvinneet veteraanit ovat poissa. Samoin poissa ovat veteraanit, jotka eivät selvinneet.

Simo Helvilä

Scroll to Top