Paloasemalle syksyllä asettunut kotihoito on saanut 14.10. uuden esihenkilön. Miia Halttu ajelee Padasjoelle töihin Lahdesta, jossa hän asuu miehensä ja kahden koiransa kanssa.
– Kaunis kunta ja lämpimiä muistoja. Padasjoella olen käynyt työni puolesta paljonkin, kun työskentelin aiemmin kotiutusyksikössä.

Halttu siirtyi Padasjoelle Hollolasta, jossa hän toimi palveluesimiehenä. Nimenomaan pienempi paikkakunta ja pienempi työyksikkö sai hakeutumaan uuteen tehtävään.
Hoitoalan töistä Haltulla on kokemusta yhteensä yli 15 vuoden ajalta. Hän on työskennellyt myös palvelutaloilla, vuodeosastoilla ja erikoissairaanhoidossa Päijät-Hämeen keskussairaalassa, ja tehnyt varsinaisen työn lisäksi myös keikkahommia. Ensimmäinen työpaikka oli Pyhänniemen vanhainkoti lapsuudenkodin naapurissa, siellä myös äiti ja sisko olivat töissä, ja siellä Halttukin koululaisena kävi esiintymässä vanhainkodin asukkaille.
Oltuaan ensin lasten kanssa kotona Halttu opiskeli lähihoitajaksi ja myöhemmin sosionomin AMK–tutkinnon, jonka jälkeen ala vaihtui muutamaksi vuodeksi työllisyyden kuntakokeiluun moniammatillisten asiakkaiden parissa. Nyt menossa ovat sosiaalialan YAMK opinnot, opinnäytetyön ikäjohtamisesta on määrä valmistua keväällä.
– Hoitoalalle palasin vuonna 2023, kun tuli kaipuu päästä takaisin työskentelemään ikäihmisten pariin ja työpaikkaan, jossa voisin toteuttaa ihmisten johtamista. Kehittäminen kiinnostaa.
Työntekijätilanne on tällä hetkellä hyvä. Kotihoidossa on 15 hoitajaa, joista kolme on sairaanhoitajia ja 12 lähihoitajia. Toimistolla työskentelee myös yksi järjestelyapulainen, joka tekee avustavia tehtäviä. Lisäksi Asikkalan kotihoidon kanssa on yhteinen geronomi. Sijaisiakin on itse ilmoittautunut jo joulunpyhiksi.
– Positiivisesti muistavat näköjään keikkalaiset tämän yksikön.
Asiakkaita on 56. Kotihoidon alueena Padasjoki on melko pieni, mutta pitkät etäisyydet ja sääolosuhteet luovat omat haasteensa.
– Hoitajat tekevät työtä sydämellään: se on pienen kunnan etu, että tunnetaan asiakkaat ja huomioidaan heidät hyvin kokonaisvaltaisesti. Jotkut jopa vapaa-ajallaan saattavat hoitaa asiakkaan asioita.
Kotihoidon työntekijät työskentelevät kahdessa vuorossa aamuvarhaisesta iltamyöhään. Yökäynnit ja turvapuhelinhälytykset hoitaa Hyvinvointialueen Asikkalan–Padasjoen alueella päivystävä kotiutustiimin työntekijä. Ateriapalvelun ruoat tuodaan Lahdesta. Hoitajat kontaktoivat viikoittain kotihoidon lääkäriä, joka tekee myös kotikäyntejä.

Paluu takaisin synnyinkaupunkiin
Halttu on vuoden verran totutellut kaupunkielämään. Lahdessa hän on syntynytkin, mutta muuttanut viisivuotiaana Hollolaan, jossa ehti asua suurimman osan elämästään.
– Viisi lasta ovat aikuisia kaikki ja kun he muuttivat kotoa pois, halusimme muuttaa pienempään.
Matkustelu on pariskunnan yhteinen intohimo. Sosiaalisen työn vastapainoksi Halttu voimaantuu liikkumalla luonnossa.
– Metsässä kävely on paras mielen nollauskeino. Sinne on pakko päästä säännöllisesti hiljentymään.