Kerronpa tarinani vuosikymmenien takaa.
Kotini venepaikka laitureineen oli noin puolivälissä jokea. Joki oli tässä kohdassa varsin syvä, joten laiturilta oli kiva hyppiä veteen ja uida toiselle puolelle jokea sille tietylle litteälle kivelle. Ylöspäin uidessa oli ”pysäkki” hieman ennen Salojärven laituria. Siinä oli matalikko, josta alkoi syvä rumpin alue pyörteineen. Usein oli Salojärven sauna lämmin ja parvi tenavia lämmittelemässä – usein myös saunomassa.
Isot pojat tekivät rumppiin hyppytornin, ja hieman alempana oli notkuva ”vippalauta”. Tästähän oli ”pakko” hypätä, vaikka pelottikin. Hypyn jälkeen tuntui kuin ei ikinä olisi päässyt takaisin veden pinnalle.
Kuka rakensi, ja kuka maksoi viulut? Kuten jo mainitsin, vanhimmat pojat joen ympäristöstä rakensivat, Hietalan vaari antoi puutavaran ja kylän kauppiaat naulat. Sitten ei vitkasteltu. Tukeva hyppytorni valmistui nopeasti.
Sillan alla oli korkean veden aikaan voimakas virta ja virran voimakkuutta lisäsi se, että joki oli todella matala sillan alla. Niin matala, että siitä pystyi kahlaamaan, jos ei jaksanut uida ”pyykkituvan rantaan”. Sillan kupeessa oli punainen hirsinen pyykkitupa laitureineen.
Jokea ylöspäin edetessä oli kylän hiekkapohjainen uimaranta. Ja syreenimaja oli oiva pukukoppi. Tukkien uittojen aikaan joen kummallakin puolella oli paksut puomit. Se toi jännitystä uimareille. Pienten uimarien alue loppui puomiin mutta isommat menivät yli ja ali sekä ”seikkailivat” tukkilauttojen päällä. Näin siis uimallakin voi kokea joen mukavuudet.
Toisella kerralla työnnän veneen vesille, soutelen hiljalleen vastavirtaan. Kirkkosillan alta oli mentävä vauhdilla, sillä silta-aukon kapeus haittasi soutua.
Sitten leipomon herkulliset tuoksut tulvivat vastaan. Pikkulapsia on pulikoimassa uimarannassa ja isommat ottavat aurinkoa vihreällä niityllä.
Hietalan viljapellot lainehtivat vasemmalla ja oikealla Pursulan maitokarja laiduntaa rantaniittyä. Pappilan koivukuja täydentää idyllin. Pappilan sillan alus on hieman hankalampi, mutta sillan reunasta ja kattopalkeista saa apua alitukseen. Hetken kuluttua avautuu Kirkkojärvi pikkusaarineen. Käännöksen jälkeen oli helppoa antaa virran kuljettaa hiljalleen alajuoksulle. Tavallisena näkymänä olivat naiset pyykillä mustien höyryävien pyykkipatojen ympärillä.
Saksalan aluetta lähestyttäessä joen rantatörmällä lämpiää jokunen sauna. Kartanon rakennukset pyykkitupineen jäävät taakse alkaa satumainen ”Tonttulan” alue, tumma jännittävä metsä punaisine tupineen ja keijumainen uimakoppi. Mielikuvitus alkoi lentää – peikkoja, tonttuja, haamuja ja mieleen muistuu juttuja kummituksista. Annan virran viedä venettä hiljalleen eteenpäin, kohta avautuu eteen upea Päijänne suurine selkineen ja kauniine saarinen. Laivarannan laitureilla lastataan proomuja puutavaralla. Palatessa Saksalan sillan kohdalla oli aina kova virta, joten siihen piti saada hyvä vauhti. Lopulta päästiin eteenpäin sillan reunoista ja kattopalkeista auttaen ja jatkamaan matkaa yläjuoksulle.
Viimeksi olen kokenut joen kauneuden kanootilla meloen!
Tuo kaikki tuli mieleeni kun istuin joella Länsi – Afrikassa huojuvan kanootin pohjalla täysissä tamineissa polttavassa helteessä peläten koska ”moskiitto iskee”. Ympärillä oli tumma epämääräinen vesi, jätekasoja rannoilla, tiuhat mangrovepensaat kaartuivat kapeaa vesiväylää kulkevan kanootin ylle.
Perillä kapean joen alajuoksulla oli palmupuisto ja tarjolla kookospalmun ”hedelmäjuomaa”?
Koko jokiretki oli melko kallis, mutta pitihän se kokea! Kuitenkin Kalle Tappisen tavoin voisin sanoa: Retki Padasjoella – tuoppi paikallista ohrajuomaa satamassa olis tullut paljon halvemmaks.
Nyt on aika tutustua omaan jokeen, jonka ympäristöineen eroaa edellä kerrotusta niin paljon, että jakakaa tieto tästä muillekin ja viekää vieraanne ja tuttavanne nauttimaan sen tuomasta rauhasta ja kauneudesta!
Hyvää syyskesää toivottaa
ARK