Mainiemen vanhalla sahalla opeteltiin runonlaulantaa ja loitsimista kahden perinnekouluttajan johdolla torstaina 4.7. Itsensä ilmaiseminen runomitalla on ollut itämerensuomalaisten perinnettä jo kahden vuosituhannen ajan.
”Ei ol löylyl löytämistä, eikä lämpymäl läpiä”.
Tämä löylynluku, jonka Martti Rapola on vuonna 1915 kirjannut ylös Nyystölän vaivaistalon asukin kertomana, ja monta muuta vanhaa viisautta on tallennettu Suomen kansan vanhat runot –nettigalleriaan.
Käytetyimpiä loitsuja lienivät verensulkusanat kuten ”Seiso veri niinkun seinä, astu hurme niinkun aita”. Perimätietoa on ennen vanhaan siirretty sukupolvelta toiselle suusanallisesti, maailman syntytarinakin on runolaulussa säilynyt.
Kansanrunoutta on yhä esillä arjessa. Nykylapset toistavat tietämättään ikivanhaa lorua hiekkalaatikoilla ympäri Suomen: ”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku”. Tuttuja ovat myös mm. säätiedustelu ”Etana etana näytä sarves, onko huomenna pouta” ja ”Lennä lennä leppäkerttu, ison kiven juureen”.
Kansanperinne elämäntapana
Joensuulaiset Helena Karhu ja Eero Peltonen ovat perehtyneet muinaistietoon niin syvälle, että kansanperinne on heille molemmille elämäntapa. Peltonen opettaa runonlaulun lisäksi kurkkulaulua, loitsuja, muinaistaidetta, mytologiaa ja jungilaista psykologiaa. Karhu tekee koulutuksen ohella kulttuurintutkimuksen väitöskirjaa suomalaisesta shamanismista. Hän on myös Pielisen Tietäjäkeskus ry:n puheenjohtaja ja yksi perustajajäsenistä.
– Tietäjäpäiviä valmistelen parhaillaan. Sinne on tulossa mielenkiintoinen paneelikeskustelu siitä, mikä on tietäjien merkitys nykypäivän yhteiskunnassa.
Peltonen lähtee Padasjoelta Kaustisille, jossa hänellä on ensimmäinen keikkansa. Kotoisin Peltonen on Padasjoen naapurista Porraskoskelta:
– Aijakka on lempibaarini. Monet kerrat kävelin sinne 14 km Porraskoskelta, tankannut kievarissa ruokaa ja kävellyt takaisin.
Neljä vuotta Pohjois-Karjalassa viihtynyt Peltonen on asunut myös Evolla metsäopistossa sekä kalastusasemalla ja riistantutkimuslaitoksella. Hän teki Evokeskuksen avajaisseremoniaan Tapiolle omistetun runon, joka laulettiin nyt myös sahan työpajassa.
Saha oli paikkana hänelle uusi:
– Tykkään siitä, miten valo siivilöityy lautojen raoista.
Toistolauluna
Illan ohjelma oli rakennettu laulun ja tiedon vuoropuheluksi. Osallistujien oli helppo yhtyä lauluun, kun säkeet laulettiin toistolauluna esilaulajan perässä. Laulutaidotonkin pärjää mukana.
– Kailottakaa. Käyttäkää ääntänne miettimättä, miltä se kuulostaa. Tärkeintä on päästä äänen kautta kosketuksiin omaan ns. väenvoimaan.
Siinä missä Peltonen on käyttänyt tähän mennessä 35 vuotta kansanperinteen tutkintaan, Karhu kiinnostui vasta vanhemmiten juuristaan. Ja kun juuria tarpeeksi syvältä kaivaa, törmää väistämättä runonlauluun ja loitsuihin.
– On hirmu kiehtovaa, että perinne elää edelleen ja se pysyykin elossa, kun sitä yhdessä muistetaan.
Karhun Talo järjestää monipuolisia tapahtumia liittyen kansantietämykseen, mytologiaan, animistis-shamanistiseen kulttuuriperintöön, luonnonhenkisyyteen ja mindfulnessiin. Elokuun alussa padasjokelainen Ratanaula on Karhun kanssa pitämässä Elämänpuu-retriittiä Saimaalla, saunaseremoniat ovat aiheena Kotakylän kurssilla elokuussa ja syyskuussa Kolilla ruskaviikonloppua vietetään teemalla Voimaa ja rauhaa sienistä.