Lauantaina 1.6. vietettiin valmistujaispäivää, jolloin Padasjoen lukiosta valmistui neljä uutta ylioppilasta. Lakitustilaisuus järjestettiin tuttuun tapaan Pappilanmäen koulun salissa.
Abien kolmen vuoden urakka sai päätöksensä kun lauantaina valkolakit sai laittaa päähän suoritetun ylioppilastutkinnon merkiksi.

Kaikki abit saivat tutkinnon suoritettua ja varsin hyvin arvosanoinkin, sillä heidän tuloksellaan Padasjoen lukio pärjäsi STT:n valtakunnallisessa lukiovertailussa erinomaisesti. Padasjoen lukio ylsi pienten lukioiden vertailussa nimittäin Päijät-Hämeen parhaimmalle ja koko Suomen kahdeksannelle sijalle.
Rehtori Pirjo Ala-Hemmilä kertoi puheessaan, mistä Padasjoen lukion toistuva menestys johtuu.
– En tiedä, mitä te tähän vastaisitte, mutta minä ajattelen, että te olette onnistuneet tavoittamaan sen olennaisen; opiskelun tulee olla iloista ja tavoitteellista yhdessä tekemistä. Uskon myös, että pieni lukio on teille opiskelijoille melkoinen etu. Opettajat tietävät tarkkaan, mitä jokainen opiskelija osaa ja missä on vielä kehitettävää.
Laatu korvaa määrän
Nuoren ylioppilaan puheen piti tänä vuonna Josefiina Munnila.
– Vanhassa lastenlaulussa lauletaan, että ensin aidalla istui kuusi varista. Ensin yksi lensi pois ja sitten toinenkin. Neljä tänne jäi. Tänään me viimeiset neljä varista painamme valkolakit päähämme.
Munnila osoitti puheessaan ylpeyttä pientä lukiota kohtaan.
– Porukkamme oli tiivis ja siihen mahtui erilaisia persoonia. Kaikki ne, jotka lähtivät muualle opiskelemaan, saavat olla kateellisia meidän pienestä ja ihanasta porukastamme. Neljä opiskelijaa oli erikoinen näky luokissa, mutta opettajat muistivat välillä mainita, että laatu korvaa määrän.
Puheessaan hän kertoi lukion mahdollistaneen paljon.
– Lukio on mahdollistanut tutustumisen mm. Euroopan parlamentin ja muiden EU-toimielinten toimintaan. Näillä matkoilla tulivat myös Eiffel-torni ja Pariisin katakombit tutuiksi.
Puheensa lopuksi Munnila toteaa:
– Nyt me loputkin varikset lähdemme valkolakki päässä etsimään uusia kohteita, jonne voimme lentää hakemaan uusia lajitovereita ja kokoontumispaikkoja.
Lakitustilaisuus oli myös varsin musikaalinen, sillä opinto-ohjaaja Asta Järvinen säesti viululla yhteislauluja ja Leo Mäkinen esitti sellolla mm. Tähtien Sota -elokuvien tunnuskappaleen Crista Mäkisen säestäessä pianolla.