Kirkkovuosi alkaa olla lopuillaan. Viime sunnuntai oli valvomisen sunnuntai. Se viittasi ja valmisti kirkkovuoden viimeiseen pyhäpäivään, tuomiosunnuntaihin.
Kirkkovuoden aikana muistellaan sitä, miten Jumala on eri aikoina ilmaissut itsensä ja hyvän tahtonsa maailmanhistoriassa. Sitä jäsentävät erityisesti Jeesuksen elämänvaiheet alkaen odotuksen adventista, edeten syntymäjuhla jouluun ja huipentuen pääsiäiseen, kirkkovuoden keskukseen. Kirkkovuodenkierto päättyy tulevana sunnuntaina vietettävään tuomiosunnuntaihin, jota myös Kristuksen kuninkuuden sunnuntaiksi kutsutaan. Silloin seurakunta katsoo kohti tulevaa, jolloin taivaaseen astunut Kristus tulee takaisin ja vie Jumalan suunnitelman päätökseen.
Kirkkovuoden päätös on hyvä päätös. Kirkko elää armon aikaa ja kuuluttaa armoa. Kristuksen kuninkuuden sunnuntai muistuttaa Jumalan lupausten lopullisesta täyttymisestä ja oikeuden toteutumisesta.
Kirkkovuoden päätös on myös vaikea päätös. Sana tuomio maistuu arkipuheessa usein kielteiseltä – rangaistukseen tuomitaan. Mutta tuomio voi olla myös vapauttava. Epäillyn tai syytetyn asemassa oleva joutuu tosin aina kovan itsetutkistelun alle. Joskus jopa kristikunnassa on oltu hanakampia julistamaan tuomiota kuin armoa.
Tuomiosunnuntain evankeliumiteksti (Matt. 25:31–46) heittää eteemme erikoisen ajatuksen. Mitä jos kohtaisimme tuomarimme joka päivä, ja tuomioomme vaikuttaisi se, miten me olemme häntä kohdelleet? Evankeliumissa Jeesus viittaa juuri siihen, että kaikenlaisissa lähimmäisissämme kohtaamme juuri Hänet.
Kirkko elää armon aikaa ja kuuluttaa armoa ja toivoa. Sanassaan Jumala tarjoaa armoa isoin kirjaimin. Heti tuomiosunnuntain jälkeen uuden kirkkovuoden mukanaan tuoma toivo kutsuu meidät taas yhdessä laulamaan Hoosiannaa.
Lauri Palo, kanttori