Kulttuuri

Kaksi kanttoria ja laulava perhe kirkkokonsertissa ★

Kun kaksi kanttoria ja laulava perhe nousevat yhdessä estradille, arvaa, että jotakin monipuolista on luvassa kuulijalle. Täysin sydämin kesäillassa -konsertissa Padas­joen kirkossa 2. heinäkuuta musisoivat Hollolan seurakunnan johtava kanttori Jussi Keltakangas ja Hollolan seurakunnan kanttorin virasta eläkkeelle jäänyt pianisti Maarit Peltomaa yhdessä Minja Vuorentaustan ja Anita Vuorentaustan kanssa. Keltakangas ja Vuorentaustat ovat esiintyneet yhdessä useasti,

Kaksi kanttoria ja laulava perhe kirkkokonsertissa ★ Read More »

Digitaalisen tarinapolun äänet omalta kylältä ★

Arrakosken historiasta kertovat infotaulut heräävät henkiin audiomuodossa, kun kylältä valitut lukijat antavat äänensä tauluille. Äänitykset tapahtuvat syksyllä. Lopputuloksena infotauluihin lisätään QR-koodit, joista vierailijat voivat kuunnella sisällöt. Myös kylän kotisivuille tulee sisällöt kuunneltavaksi. Päijät-Hämeen digitaaliset tarinapolut on kehittämishanke, jonka tavoitteena on vahvistaa maaseudun veto- ja pitovoimaa matkailun, yrittämisen ja asumisen ympäristönä. Hankkeessa tuotetaan maaseudun luontoon, kulttuuriperintöön

Digitaalisen tarinapolun äänet omalta kylältä ★ Read More »

Scroll to Top