Galleria Pikantin seinät ja pöydät ovat täyttyneet padasjokelaisten yläkoululaisten ja lukiolaisten kuvaamataidon töistä, joita nuoret ovat tehneet opettaja Vesa Koskisen johdolla.
Esillä on piirroksia, maalauksia sekä kolmiulotteisia töitä massasta ja muista materiaaleista.
Pikantin tiskin takana on värikkäitä pointillistisia akryylimaalauksia seitsemännen luokan oppilailta.
Toisella seinällä puolestaan on heidän talvimaisemiaan. He ovat piirtäneet myös doodlauksia kämmenen muotoisten kuvioiden sisälle.

Kahdeksannen luokan oppilaat ovat leikanneet kartongista negatiivi-positiivitöitään.He ovat maalanneet myös omia vaikuttavia tulkintojaan Munchin Huuto-taulusta. He ovat maalanneet Manga-tyylisiä silmän kuvia paperille. 8. luokan oppilaat ovat tehneet myös spray-maalauksia taivaankappaleista. Pöydällä on heidän tekemiään eläinhahmoja paperimassasta.

Juniorit ovat tehneet esimerkiksi kantaa ottavia julisteita. Esimerkiksi yhdessä julisteessa kanalla on kuumemittari nokassa.
Juniorit ovat myös piirtäneet mustalle kartongille valkoisella puuvärillä kasvoja.

Pöydillä on erilaisia patsaita ja rakennelmia. Seniorit ovat tehneet pahvista ja muista materiaaleista pop up -myymälöitä, ravintoloita ja kahviloita. He ovat tehneet myös julkisia veistoksia massasta.
Näyttely on esillä 12.4. saakka.
