Voi Padasjoki! Ensin kuntalaiset ja nyt seurakuntalaiset riitoja ratkomassa. Juuri pääsimme todella ikävästä kuntaa riepotelleesta kohusta, liekö sekään vielä loppunut.

Nyt jatkaa seurakuntamme samaa tahtia ja kuten laulussa sanotaan, ”vauhti kiihtyy”.

Kirkko ja seurakunta tuovat mieleeni sanoja: toisen kunnioittaminen, anteeksianto, totuus, laupeus, hyvä tahto, rauha eli sanoja, joista kaikki negatiivisuus puuttuu. Miksi asioista, jotka on yhteisesti päätetty, nostetaan tällainen ala-arvoinen sanasota? Kohta kilpaillaan siitä, kuka ilkeämmin ja pahemmin uskaltaa lähimmäisestään sanoa. Onko tämä jotakin padasjokelaista käytäntöä? Nämä lehtemme sivuilla olevat kannanotot vain lisäävät kirjoittelua eivätkä lopulta johda mihinkään.

Meillä on tällä hetkellä hyvä, iso seurakunta, johon saamme pienenä seurakuntana turvautua, oma kirkko, hyvät työntekijät ja seurakunnan palvelut. Saisimme olla kiitollisia ja tyytyväisiä. Päätöksiä tehtäessä kompromisseja täytyy aina tehdä, on kysymyksessä mikä instanssi tahansa. Eikö tällainen veivaus sinne ja taas tänne jo kuulosta omituiselta? Kohta tuntuu siltä, että loppujen lopuksi mikään päätös ei ole hyvä. Niinhän tässä on käynyt. Luuleeko joku, että seuraava päätös tuo lopullisen onnen?

Ei varmaan ja sitten vaihtoehdot alkavatkin olla vähissä. Kuka tällaisen ilmiriidoissa olevan seurakunnan edes haluaa ottaa vaivoikseen.

Mihin on kadonnut se ”yhteiseen hiileen puhaltaminen”? Mitä me saamme tästä muuta kuin pahan mielen ja ikävän maineen? Jokainen menköön itseensä ja miettiköön kotonaan, mitä tuli sanotuksi ja kannattiko se.

Laitetaan peli poikki, pyydetään anteeksi kuin kunnon kristityt Hollolan seurakunnalta ja sanotaan, että näin on hyvä.

Yhteisten arvojen puolesta