Padasjoen reitin osakaskunta päätti maanantaina 23.3. kokouksessaan tulevan vuoden kalanistutuksista.

Osakaskunnan koskialueille istutetaan taimenta mätinä ja vastakuoriutuneina sekä yksivuotiaina. Siikaa on tulossa Ali- ja Yläjärvelle, Miestämään, Teväntiin, Kauratteenjärveen, Harmoistenlahdelle ja Hirvijärvelle, järvisiikaa Laivarantaan kuten myös järvitaimenta. Kuhaa tulee Kirkkolammille ja Yläjärvelle, Haukea Päijänteelle.
Hämeen Kalatalouskeskus sähkökalastaa Pannijoessa, Risulanojassa, Arrakoskella, Kaukilankoskella ja Vierunkoskella. Emokalojen pyynti Kirkkojoen suulta jatkuu yhteistyössä Päijänteen Luonnonvarainen Taimen ry:n kanssa.
Kunnostussuunnitelmassa on tänä vuonna Kirkkojoen niitto. Hoitokuntaa johtaa yhä Heikki Koskinen. Jäseniä ovat Christian Creutz (varapj.), Jarmo Ylätalo, Jaakko Aulin, Klaus Björkenheim ja Tapio Mattila. Kalastuksenvalvojia ovat Tauno Tuominen, Asko Tuominen, Mauri Makkonen ja Simo Jalli sekä Etelä- ja Keski-Päijänteen kalastusalueen valvojat.
Pyydysyksikkömaksut pysyvät entisellään: osakkaalla 5 euroa ja ulkopuolisella 8 euroa. Uistelulupa on ei-osakkaalta 20,- /vuosi, 7 €/viikko tai 5 €/2 päivää, yhdellä luvalla kolme vapaa. Polttomoottoriveneellä uistimen vetäminen on kielletty osakaskunnan pienillä järvillä. Päijänteellä saa kalastaa 50 mm ja sitä suuremmalla sekä 35 mm pienemmällä silmäkoolla.
Verkkojadan pituus saa olla enintään viisi verkkoa Päijänteen rantavesissä, muilla järvillä enintään neljä. Verkkojen molemmat päät tulee merkitä näkyvästi ja verkot on koettava riittävän usein. Kalastajien on huomioitava laivaväylät jatoja laskiessaan.
Pyydysmerkkejä myydään entiseen tapaan Modetissa, Mainiemi Caravanissa, Kelossilla, satamaravintola Palaksessa ja Pajulan tilalla. Kalastuslupia on mahdollista ostaa myös netin kautta osoitteesta ostaluvat.fi
