Hirvipeijaiset on tapa kiittää maanomistajia ja kyläläisiä ★

Vesijaon Erämiehet ja Vesijaon kyläyhdistys yhdistivät voimavaransa ja järjestivät yhdessä maanomistajille, kyläläisille ja mökkiläisille yhteiset hirvipeijaiset Harjulassa lauantaina 6.9.

Kutsun hirvisopalle ja kakkukahveille vastaanottikin yli 100 henkilöä, eikä kylätalolle juuri enempää ruokailijoita olisi mahtunutkaan. Kahvien jälkeen vielä pistettiin jalalla koreasti elävän musiikin tahdissa ajankohtaan nähden epätavallisen lämpimässä syyskuun alun illassa.

Kerta ei ollut ensimmäinen, kun pienen kylän yhdistykset järjestivät tapahtuman yhdessä: aiemmin on yhteistyötä tehty muun muassa vuosittaisen Nakukympin sekä kyläkirjan julkistamistilaisuuden järjestelyissä.

– Tämän vuoden juhla on ikään kuin kenraaliharjoitus ensi vuoden metsästysseuran viisikymppisiä varten, toteaa hirviporukan päällikkö Heikki Iittainen.

Erämiehet aloittavat hirvijahdin 11.10. Seuralla on yhdeksän hirven ja kolme peuran kaatolupaa. Metsälle alkavalla kaudella lähtee 22 henkilöä.
Iittainen kertoi, että erämiesten metsästysmailla on näkynyt hirviä hyvin.

Erämiesten puheenjohtaja Heikki ”Kustaa” Koskinen totesi tervetulopuheessaan, että yhteistyö on voimaa. Hän kiitteli kyläyhdistystä sekä maanomistajia.

– Maanomistajia täytyy kovin kiittää siitä, että tämä hieno harrastus on ylipäätään mahdollista. Niin hirvi- kuin pienriistajahdeissa laajat, hyvät metsästysmaat takaavat meille hienot harrastusmahdollisuudet. Metsästysmaita on tällä hetkellä noin 7300 ha vesialueiden kanssa ja noin 5500 hehtaaria maa-alueita.

Koskinen sanoi kyläläisten ja mökkiläisten myötämielisyyden helpottavan metsästystä kaikin tavoin.

– Joskus hirvi- tai ajokoira eksyy mökin tai talon pihaan, vaikka se sieltä pyritään nopeasti pois hakemaankin.  Allekirjoittaneenkin ajokoira on joskus kissan puuhun pöläyttänyt, mutta niistäkin tilanteista on hyvässä yhteisymmärryksessä selvitty.

Puheenjohtaja totesi metsästyksen olevan monelle tärkeä harrastus, osalle jopa elämäntapa.

– Saaliin saaminen ainakin itselle alkaa olemaan sivuseikka, toki sellaista saadessa se hyödynnetään hyväksi ateriaksi. Niin sanottu akkujen lataaminen arjen kiireiseen hiljaisessa metsässä tai kuunnellen raikuvaa ajokoiran ajoa, on se mitä minä täältä harrastukselta parhaimmillaan saan.

Koskinen huomautti, että metsästyksen alkaessa marjastajien ja sienestä­jien on suotavaa laittaa jotain värikästä päälle, jotta metsästäjien on helpompi havaita heidät ja näin riskit saadaan minimoitua.

– Myös tien laidalla olevat jahtikyltit taikka kä­siään heiluttelevat hirvimiehet on syytä ottaa huomioon ja keventää kaasujalkaa sillä kohtaa, koska silloin todennäköisesti metsästä on tulossa hirvi tai sitä jahtaava koira.

Samaisella viikolla 70 vuotta täyttäneelle Veli-Matti Heinoselle luovutettiin tilaisuudessa seuran lahja.

Erämiehet muistivat tilaisuudessa myös sopan keitossa pääkokkina toiminutta Sirkka-Liisa Heinosta sekä kyläyhdistyksen edustajana täytekakkukahveista vastannutta Alexandra Anttilaa. Edellä mainittujen lisäksi keittiössä hääri ja hirvisoppaa sekä juomisia vieraille tarjoili joukko hirvimiehiä. 

Scroll to Top