Padasjoen kuntala on taas auki, mutta rakennuksen uudempi osa on väliaikaisesti pois käytöstä sisäilmaongelmien vuoksi.
Homevaurioita ei kuitenkaan ole, mutta osissa siipiosan huoneista on tehty pienhiukkashavaintoja. Työpisteet siirtyvät sieltä 15.8. vanhan puolen yläkertaan.
Tällä hetkellä Kuntalaan tehdään selvitystyötä tulevien toimenpiteiden varalta ja valmistellaan työpisteiden siirtämistä.
– Selvitystyössä otetaan selvää, pärjätäänkö eristevillan vaihtamisella ja tiivistystyöllä, vai vaaditaanko järeämpiä toimenpiteitä, kertoo rakennustarkastaja Osmo Knaapi.

Yläkertaan ei ole esteetöntä kulkua, mutta tapaamiset on mahdollista sopia alakertaan.
– Yläkerrasta on lähtenyt vastikään yksi vuokralaisista, jonka vuoksi kaikki mahtuvat sinne oikein sopivasti, mainitsee Knaapi.
