Moni ei tiedä, että Padasjoella on toinenkin hautausmaa. Se on Auttoisilla sijaitseva metsähautausmaa, jollaiset ovat Suomessa harvinaisia.
Tähän vanhaan harvinaisuuteen ja kylän nähtävyyteen tutustuttiin Wirmailan Rusthollin sukuyhdistyksen järjestämällä kesäretkellä torstaina 17.7.
Supinmäen rinne siunattiin hautausmaaksi vuonna 1935. Sen perusti paikallinen Vapaakirkko omille jäsenilleen, mutta myöhemmin sen multiin on haudattu paljon muihin uskontokuntiin kuuluvia tai kokonaan kuulumattomia. Hautausmaa on yhä käytössä, tänäkin vuonna yksi vainaja on tuotu Auttoisille haudan lepoon. Yli 300 haudatusta neljä on sankarivainajia.
Hautausmaakierroksella retkeläisiä opasti kokenut paikallisopas Matti Jaakkola. Hän kertoi, että hautausmaan hoidosta vastasi alkuvuosista asti vapaakirkkolainen vapaaehtoinen, kunnes kyläkalmisto siirtyi keväällä 2011 evankelisluterilaiselle seurakunnalle.
Metsähautausmaa on tarkoitus pitää mahdollisimman luonnonmukaisena. Isoja muistomonumentteja ei ole, ei myöskään kukkaistutuksia.
– Hautakivissä suositaan luonnonkiveä. Haudat pysyvät hoidetun näköisinä, kun niiltä haravoidaan pois risut ja kävyt.
Jaakkolalla ei sukulaisia Supinmäessä ole, sillä Jaakkolan sukuhaudat sijaitsevat kirkonkylällä. Auttoisten hautausmaalta löytyy kuitenkin läheisiä: 4–vuotiaana kurkkumätään kuollut naapurinpoika Tauno Lax oli samanikäisen Matin paras ystävä:
– Tauno oli ollut Porvoossa sukuloimassa, kun hän tuli meille talkoisiin lanttuja listimään. Joutui lähtemään kesken päivän pois ja seuraavana päivänä äitinsä oli viemässä häntä sairaalaan, kun kuoli linja-autossa äitinsä syliin Lammin ja Padasjoen rajalla.
Toinenkin lapsuustoveri lähti ennenaikaisesti, Kotkan Erkki jäi kylällä linja-auton alle ja kuoli 12–vuotiaana.
Kylän merkkimiehiä
Jaakkola kertoi mäkeen haudatuista Auttoisten merkkimiehistä. Aarnon Puun perustaja Juho Kustaa Luukko syntyi Padasjoen Osoilassa, lähti Venäjälle sahoja kunnostelemaan ja tapasi siellä vaimonsa Hymyn.
– Suomeen perhe pääsi viimeisellä mahdollisella junalla pakoon vallankumousta, tarinan mukaan Juhon piti uida Syvärin yli.
Myöhemmin Luukosta tuli Auttoisten merkittävin työnantaja: Aarnon sahalla oli parhaimmillaan 80 työntekijää.
Hokan talon pojista Toivo hakeutui opettajan uralle ja teki elämäntyönsä Simon kunnassa, jossa aktiivista toimijaa on kunnioitettu perustamalla koululle Toivon Tupa kuntalaisten olohuoneeksi.
– Uudistuneesta Simon koulurakennuksesta uutisoitiin kuusi vuotta sitten useissa medioissa. Toivon poika Paavo oli Metsähallituksella Lapin alueen metsänhoitajana. Viimeisen leposijan sijaintivalinta osoittaa kiintymystä synnyinsijoille. Hokan perikunta tuki merkittävällä tavalla kylän toimintaa myymällä tontin kyläyhdistyksen rivitalolle, kun kukaan muu ei halunnut maata myydä.
Kolmas merkkihenkilö oli tarkastaja Frans Jokela, joka rakennutti Auttoisten ensimmäisen huvilan Jamoin rannalle. Huvila oli näöltään kuin kahvimylly: siellä viihtyi 196-luvulla oopperalaulaja Aune Antti, joka järjesti oppilailleen kesäleirejä Auttoisilla ja kahtena vuonna oli konserttikin Maatalolla.
Virmailan sukuyhdistyksen puheenjohtaja Inkeri Haarla-Kettusen mielestä kierros oli mielenkiintoinen ja antoisa.
– Meillä on täällä jonkin verran sukuun kuuluvia haudattu, mikä oli yksi syy järjestää tämä kierros.
Sukuyhdistyksellä oli opastettu hautausmaakierros myös Kuhmoisissa ja Jämsässä.
Kylän kaupunki rakentui sotilaiden torpista
Jaakkola kertoi myös läheisen Hanaporin kaupungin synnystä. Hanaporinkadun varrella oli vielä vuosisata sitten 170 metrin matkalla 56 rakennusta, joissa asui 65 auttoislaista.
– Ruoduissa olevat talot rakensivat 1600-luvulla sotilailleen torppia tälle yhteisessä omistuksessa olleelle alueelle. Lain mukaan sotilaille piti antaa myös tilkku maata pelloksi.
Myöhemmin sahan työntekijät rakensivat Hanaporiin asuntojaan. 1900–luvun alussa kaupungissa oli mm. kuppari, hieroja, tietäjä, suoneniskijä, raateli, suutari, paimen, rukkimestari ja tallukantekijä. Punnimäen juurella oli kelloseppä Siljanderin liike, joka toimi myös postitoimistona. Posti tuli kerran viikossa osoitteella Evo Auttoinen.
Kaupungin portilla on Mäki-Heistolan talo, jossa pidetyissä häissä syntyi kuolonuhrin vaatinut kylätappelu. Sunnuntaisin, kun väki oli palannut kirkosta, sai nuoriso aloittaa kiekosen peluun Hanaporin kadulla.
– Kolmen, neljän vanhana saatoin lähteä Kotkan mammalta sepän pajalle, jossa mestari Kalle Kari takoi ja Murron Kustaa korvensi ahjoa. Istuin mustalle kynnykselle ja seppä tuli puhumaan minulle asioita. Siitä menin välillä tien toiselle puolelle Iitalle, siinä me juotiin mehua ja katseltiin koululaisia. Koulullekin saatoin poiketa, siellä opettaja Aino Lehtinen useasti tarjosi ruokaa ja kotona kehuin, ettei kukaan tee niin hyvää kotikaljaa kuin opettaja Lehtinen.
Murto-Kustaa keräsi isoon selkäkoppaan sembramäntynsä käpyjä, joita hän tarjosi lapsille. Kun ei ollut karkkia, maistuivat sembransiemenet lapsille. Jaakkola muistaa sepän puutalkoot, jonne kylän isännät kilvan veivät rankoja, sillä tarjoomukset olivat niin hyvät. Talkoot venähtivätkin usein aamuun asti.
Hanaporista ei montaa rakennusta ole jäljellä. Jos olisi, minkälainen nähtävyys se olisikaan.