Heinjoen mansikkatilalla on tulossa kohtuullinen sato tänä vuonna. Viileän kevään ja alkukesän ansiosta mansikan kukinta-aika on ollut pitkä, joten sadon kypsyminenkin jakaantuu tasaisemmin ja pidemmälle ajalle.
Mansikkatilan isännän Petri Kortelaisen mukaan sääolosuhteet ovat olleet tänä kesänä melko hyvät mansikan kasvattamiseen.
– Mansikkasato on tänä vuonna aika lailla normaaliajassa. Sadosta on tulossa lupaava, kunhan sääolosuhteet ovat suotuisat. Mansikalle sopiva sää on aurinkoinen ja viileä. Vettäkin on tullut jo riittävästi ja nyt toivotaan kuivempaa ja aurinkoisempaa jaksoa.

Heinjoen tilan mansikoita voi ostaa suoraan tilalta, joka sijaitsee Nyystölässa valtatie 24:n varrella sekä omasta myyntipisteestä entisen K-kaupan, nykyisen Kauppapaikka Purjeen pihasta. Lisäksi Heinjoen mansikoita menee jälleenmyyntinä mm. Lahden torille ja S-ryhmän kauppoihin Lahden alueelle.
Heinjoen tilalla kasvatetaan myös hernettä ja perunaa, mutta viljely keskittyy pääosin mansikkaan. Suurin osa sadosta myydään valmiiksi poimittuna, mutta itsepoimintakin on ollut mahdollista.
– Joka vuosi eivät sato-olosuhteet ole itsepoimintaa mahdollistaneet. Tänä vuonna suunnilleen heinäkuun puolivälistä alkaen voisi itsepoimintaa alkaa olemaan. Pyrimme tiedottamaan asiasta paikallislehdessä satokauden edetessä, kertoo Olga Kortelainen.
Uutta mansikkaa on istutettu Werhon kartanon pelloille kolmen hehtaarin alalle. Uudelle mansikkapellolle on istutettu Falco- ja Verdi -lajikkeita.
– Paikka on kyllä erinomainen mansikalle. Mansikan osalta koskematon ja ravinnerikas etelärinne, vesistö vieressä, ihan optimaalinen paikka mansikalle kasvaa, toteaa Petri Kortelainen.
Pääsatomansikkana Heinjoen tilalla on Polka ja Falco. Polka on ollut jo useamman vuoden pääsatomansikkana, mutta siitä ollaan vaihtamassa vähitellen jo pois.
– Falco on makea, kiinteä ja kokoonsa nähden painava mansikka. Sitä voin kyllä suositella. Maanviljelijän näkövinkkelistä hyvän mansikkalajikkeen on oltava talvenkestävä, satoisa ja tietysti hyvän makuinen, sanoo Petri Kortelainen.
Työntekijöitä Heinjoen tilalla on kesän aikana kaikkiaan noin neljäkymmentä. Paikallisia nuoria myymässä ja pakkamaassa marjoja, sekä ulkomaalaisia, pääosin ukrainalaisia työntekijöitä poimijoina.