Arolan ponitallilla Toritulla puuhasteli maanantaina 23.6. kolme innokasta leiriläistä. Padasjoen 4H-yhdistyksen kanssa yhteistyössä järjestettävä päiväleiri oli alkanut pari tuntia sitten ja jatkui torstaihin asti.

Yrittäjä Satu Hakanen kertoo, että kyseessä on ensimmäinen Padasjoen 4H:n kanssa pidettävä leiri, mutta Arolan ponitallilla on viime toimintakaudella toiminut 4H:n ponikerho.
– Leirillä hoidetaan oikeita poneja, tehdään tallitöitä, ruokitaan poneja sekä ratsastetaan, mutta ratsastamme myös keppihevosilla. Juuri aamulla teimme esteradan keppareille ja leiriläiset hyppäsivät niiden kanssa ällistyttävän korkealta, kertoo Hakanen.
Kepparit ovat Hakasen mukaan hyvin liikunnallinen harrastus, joka auttaa oppimaan kehonhallintaa. Oikealla hevosella tai ponilla ratsastaminen puolestaan on helpompaa, kun hallitsee hyvin kehonsa.
Leiriläisten jakamattoman huomion kohteena olivat Shetlannin ponit Pippuri ja Milton. Edellä mainittujen lisäksi Hakanen omistaa shetlanninponi Jesterin sekä Konik-rotuisen Ransu-ponin.
– Ransu on uusin tulokas ja sillä on vielä koulutus kesken. Kaikilla poneilla on oma luonteensa, mutta yhteistä kaikille poneille on, että ne ovat hevosia laiskempia tekemään töitä, joten ratsastajan pitää olla topakka.
Asiakaskäytössä olevilla Shettiksillä saavat ratsastaa maksimissaan 50 kiloa painavat lapset ja nuoret.

Pihla ja Enni hoitivat tottuneesti Miltonia. Ennenkin Arolan ponitallilla ratsastamassa käyneiden tyttöjen perheillä on mökit Toritulla.
– Kaikki tekeminen ponien kanssa on kivaa, toteavat tytöt, joiden kesäohjelmaan kuuluu myös uimakoulu.
Seitsemänvuotias Ella vasta aloittelee ratsastusharrastusta, mutta hänkin hoitaa rohkeasti ponia jo ensimmäisenä leiripäivänä.
– Pienen ryhmäkoon etu on se, että voi hyvin ottaa ryhmään eritasoisia ratsastajia, sanoo Hakanen.
Ponitalli toimii talvisin Himoksella
Arolan ponitalli toimii pääosin talvikaudella Jämsän Himoksessa ja kesäkaudella Padasjoella.
– Milton ja Pippuri viettävät kesänsä Toritulla, mutta Jester jäi Ransun seuraneidiksi Jämsään.
Ponitalli toimii Toritulla Hakasen lapsuudenkodissa.
– Itse asun puolisoni kanssa Jämsässä, mutta täällä asuva äitini voi ruokkia poneja silloin, kun olen Jämsässä. Näin ollen minun ei tarvitse joka päivä niitä laittaa hevoskärryyn ja kuskata edestakaisin, vaikka ne ovat kyllä hyvin lastautuvia ja nätisti matkustavia.
Satu Hakasella on ollut vuodesta 2021 asti tallitoimintaa.
– Ensin toisen työn ohessa, mutta nyt olen hoitovapaalla, sillä minulla on vuoden ikäinen lapsi. Olen saanut yritykselleni starttirahan ja tarkoitus on ensi talvena hankkia oman yrityksen kautta hevosalan pätevyys, kertoo Hakanen, joka on harrastanut poneja kuusivuotiaasta asti.
– Kokemusta minulla on poneista paljon, olen muun muassa kouluttanut Jesterin itse alusta asti.
Arolan ponitallilla Toritulla käy aktiivisesti kesäasukkaita ohjatuilla ratsastustunneilla.
– Paikalliset vielä ole oikein löytäneet meitä. Vaikka olisi kasvanut jo liian isoksi ratsastaakseen poneilla, niillä voi käydä ajamassa kärryjen kanssa. Esimerkiksi Milton on entinen raviponi ja sillä on tosi kiva ajaa.
Talvella tallitoimintaa on enemmän Jämsässä, siellä varata voi talutustunnin, ohjatun ratsastustunnin, tallivierailun tai ponituokion.
– Uutta on Omaponi-päivä, jolloin asiakas saa neljän tunnin ajan yksilöllistä opastusta ponin hoitoon, varustamiseen sekä tallitöihin. Päivään sisältyy myös yksi ohjattu ratsastustunti.
Hakasen mukaan ratsastamaan tulevilla ei tarvitse olla välttämättä omia varusteita.
– Suositus on se, että ratsastajalla olisi oma kypärä, mutta meillä on kyllä erikokoisia kypäriä, joita voi lainata. Jalassa olisi hyvä olla kengät tai saappaat, jossa on vähän korkoa sekä jonkinlaiset ohuet hanskat sillä, käsiin sattuu muuten, jos poni nykäisee ohjista.
Syksylle on suunnitteilla 4H-yhdistyksen kanssa Padasjoelle ponikurssi tai -kerho.