Matti Partio Mikkelin Ristiinasta saapui lauantaina 7.6. Toritun Sepänmäelle opastamaan kyläläisiä perinteisen riukuaidan teossa.
Tarkoituksena oli saada aikaiseksi kyläyhdistyksen puheenjohtaja Marja-Liisa Aidantaustan mukaan noin 15 metriä aitaa Tampereelle johtavan tien varten. Museonhoitajana Sepänmäellä toimiva Juha Pastila kertoi aidan olevan jo kolmas samaan paikkaan rakennettu.
– Saadaan uusi käyntikortti Sepänmäelle. Kunhan alku saadaan, voidaan aitaa jatkaa pidemmälle, jos inspiraatio iskee.
Riukuaidan teossa on ollut pieniä paikallisia eroja ja myös nimitykset ovat vaihdelleet ympäri Suomen. Jossakin päin Suomenniemeä aidan nimi voi olla juoksuaita, pinta-aita, suolso-aita, suoltoaita tai särentäaita.
Perinneaidan teossa tarvitaan pystyseipäitä, aidaksia ja vitsaksia tai visaksia, kuten aitamestari Partio niitä nimittää.
Riukuaitaan tarvitaan paljon puuta, esimerkiksi Toritulla 15 metrin pituiseen aitaan tarvittiin noin 50 kappaletta aidaksia. Aidantekotarpeita torittulaiselle oli tehnyt auttoslainen Mauri Pilt. Sepänmäen aidan tarveaineet olivat pelkästään kuusta, mutta seipäinä on perinteisesti käytetty myös haapaa ja katajaa. Koivu ja leppä lahoavat nopeasti, joten niiden käyttöä kannattaa välttää.
– Varsinkaan katajaa ei tahdo löytää enää mistään, ja ne mitä löytyy ovat ihan vinkuralleen kasvaneita, sanoi aiemmin vain piikkilanka-aitaa tehnyt Pilt.
Aitamestari Partio kokeili joka vitsaksen jälkeen sidoksen kestävyyden nousemalla aidaksen päälle seisomaan.
Pystytolpat pareittain
Pystytolpat voidaan tervata maan sisään iskettävistä päistä, mutta aitamestari Partio on tottunut hiillostamaan ne. Pystypuut asetetaan kaksi vierekkäin noin metrin välein. Toiselle puolelle isketään pystyyn matalampia pystytolppia, jotta aidaksien väliin pujottaminen olisi helpompaa.
– Laitamme pystytolppaparit noin metrin välein. Ennen on käytetty syliä tolppaparien välimittana, mutta minusta se on vähän liian pitkä, koska aidasta tulee heikompi ja tuuli saattaa kaataa sen.
Partion mukaan pystypuut asetetaan niin, että alhaalla ne ovat kauempana toisiaan, mutta ylhäällä nojaavat toisiaan kohti. Aidakset pujotetaan pystypuiden väliin ja sidotaan kiinni pystypuihin vitsaksilla.
Vitsasten pitää olla taipuisia vastakerättyjä nuoria puunoksia, sillä ne eivät saa olla kuivia. Vitsaksia voidaan tehdä kuusesta, pajusta, pihlajasta ja koivusta.
– Jos ne ovat päässeet kuivamaan, niitä pitää liottaa vedessä, jotta ne eivät katkea sidottaessa. Paksummat visakset halkaistaan kahtia. Toiset kääntävät vitsasta samalla kuin kiertävät sitä pystypuiden ympärille.
– Itse en kierrä, sillä teen urakkatyylillä ja säästän ranteita, sillä visasten kääntäminen on raskasta ja aikaa vievää hommaa. Pitää olla kekseliäs luonne, sillä on monta tapaa tehdä perinneaitaa.
Aidan kaatuminen estetään vinotuilla eli sorkalla eli pönkällä. Toritulle tehtiin noin metrin korkuista aitaa. Partioon mukaan entisaikaan korkeaa aitaa pidettiin varakkuuden merkkinä.
73-vuotias Matti Partio on tehnyt 1900-luvun lopulta saakka perinteisiä riukuaitoja.
– Olen maanviljelijä, lypsykarja meiltä lähti 2000-luvun alussa pois. Sen jälkeen minulla on ollut lampaita, joille olen tehnyt metsälaitumille perintöaitaa. Yhteensä tehnyt yli viisi kilometriä riukuaitaa, laskeskelee Partio.