Maakesken kylänrantaan on juuri saatu Leader–tuella uusi venelaituri. Varsinaisen rakentamistyön suoritti paikallinen Mertsa-laiturit, perustustöissä olivat aiemmin padasjokelaiset Kaivin-Holsti ja Maanrakennus Ahonen.

Maakesken uudessa 15 metriä pitkässä laiturissa on 14 venepaikkaa. Myös ranta-alueen parkkialue laajenee merkittävästi.
– Kysyntää venepaikoille on, vapaana on enää kolme paikkaa. Nämä sopii isoille pulpettiveneille ja pienille kajuutallisille, kertoo Antti Räsänen Maakesken osakaskunnasta.
– Rantaan tulee vielä lisää laania, johon saa trailereita ja autoja parkkiin sekä veneitä talvisäilytykseen. Lisäksi uusitaan rantasaunan laituri, joka palvelee myös talvikauden avantouintia.
Hankkeen kustannusarvio oli 45 200 euroa. Työ saatiin ripeästi tehtyä omilla resursseilla ilman konsulttiapua tai ulkopuolista rakennusvalvojaa. Ranta oli ruopattu jo pari vuotta sitten.
Ennestään laituripaikkoja oli 18 ja lisäksi rantapaikkoja, yhteensä veneitä mahtuu ranta-alueelle nyt viitisenkymmentä. Maakesken ranta toimii kotisatamana kyläläisten lisäksi monelle mökkiläiselle, joiden huvilat sijaitsevat Päijänteen saarissa. Alueella on hyvä veneenlaskuluiska, joten uistelijoitakin rannassa riittää.
Laituriurakka oli iso ponnistus maakeskeläisille ja padasjokelaisittain merkittävä investointi. Leader-avustuksella on aiemmin tehty muun muassa kylätalo Rientolan remontti ja sen pihalle lähiliikuntapaikka tenniskenttineen.