Metsämiesten Säätiö myöntää apurahoja ★

Vajaa 80-vuotias Metsämiesten Säätiö myöntää vuosittain lähes kaksi miljoonaa euroa metsäalan kehittämiseen ja metsäalalla toimivien ihmisten hyvinvointiin.

Säätiön omistamat 4 800 hehtaarin metsäkiinteistöt muodostavat noin kolmanneksen Säätiön sijoitusomaisuudesta. Yksi metsätiloista sijaitsee Padasjoen Toritulla. Metsät tuottavat vuosittain merkittävän osan apurahoina myönnettävistä varoista. Muusta sijoitussalkun omaisuudesta on pörssiosakkeissa 36 %, vuokra-asunnoissa 13 % ja korkomarkkinassa 10 %.

Millaisiin kohteisiin apurahoja myönnetään?

Vuoden 2025 apurahahaussa tuli rahoitushakemuksia 5,4 miljoonan euron edestä ja rahoitus riitti reiluun kolmannekseen. Isoin rahoitus myönnettiin ihmisten johtamista kehittävään Metsäalan Johtamisakatemiaan. Yli 100 000 euroa kohdentui metsäalan opiskelijoiden kansainvälistymisen tukemiseen matka-apurahoina, opintoapurahoina sekä opiskelijajärjestöjen toimintaan. Säätiön rahoituksella lisätään myös nuorten metsäalan ja metsätalouden tuntemusta, arvostusta ja kiinnostusta sekä tuotetaan kulttuurihankkeita ja dokumentteja, joilla tehdään tutuksi ja kiinnostavaksi metsätaloutta ja sen merkitystä yhteiskunnassa.

Metsäasioiden ympärillä on vilkasta ja äärilaitoihin keskittyvää keskustelua etenkin somessa. Tähän etsitään osaratkaisua apurahahankkeella, jonka tavoitteena on rakentaa parempaa keskustelukulttuuria osapuolten välille sekä kehittää metsäalan toimijoiden dialogi- ja vuorovaikutusosaamista.

Lahjoitus käytetään lyhentämättömänä

Lahjoituksella voi kasvattaa vuosittaista apuraharahoitusta. Lahjoitus käytetään lyhentämättömänä lahjoittajan valitsemaan kohteeseen. Metsätestamentti voi olla ratkaisu, jos metsätilalle ei ole kiinnostunutta jatkajaa. Metsätilan metsien hyvä hoito jatkuu kotimaisessa omistuksessa Säätiön toimesta ja metsä tuottaa ikuisesti hyvää lahjoittajan haluamaan asiaan. Säätiön alaisuuteen voi myös perustaa rahaston, jonka lahjoittaja voi nimetä ja määrittää säännöissä, mihin tuottoa ja pääomaa käytetään. Säätiö itse ei siis hyödy lahjoituksista rahallisesti mitenkään, mutta niiden avulla Säätiö pystyy vaikuttavammin toteuttamaan tehtäväänsä metsäalan kehittämistä ja alalla toimivien hyvinvoinnin edistämistä.

Metsien hoito ja käyttö tuottaa työtä ja hyvinvointia yhteiskuntaan.

Lisätietoja saa Metsämiesten Säätiön kehityspäällikkö Veikko Iittaiselta: veikko.iittainen@mmsaatio.fi, puh. 040 631 4771.

Scroll to Top