”Multatöyryn tarina” sai jatkoa, kun emeritusprofessori Pentti Hakkila julkaisi helmikuussa kirjan suvun yhteismetsän alkutaipaleelta. Kasiniemessä sijaitseva yhteismetsä perustettiin vuonna 2011, jottei tila pirstoutuisi, vaan säilyisi tulevillekin polville.
Pian sata vuotta täyttävän Multatöyryn tilan viime vaiheita on taltioitu kirjaksi. Perustajan lapsenlapsella, Pentti Hakkilalla on perspektiiviä sukutilan metsiin, onhan hän osallistunut sen metsänhoitoon peräti kahdeksalla vuosikymmenellä. Historiikille on selkeä tilaus nyt, kun vetovastuu yhteismetsässä on vaihtumassa.
”Multatöyryn yhteismetsän alkutaipaleelta: kertomus vuosilta 2011–2024” on tarkoitettu ensisijaisesti omalle suvulle, mutta myös kasiniemeläisille osana kylän historiaa.
– Multatöyryn maille tehtiin 1930-luvun alussa kylän ensimmäiset puunistutukset. 40 kasiniemeläistä osallistui savottaan, miehet kuokkivat ja naiset laittoivat taimet paikoilleen. Valtio osallistui urakkaan antamalla ilmaiseksi työnjohtajat ja kuokat.
Hakkila teki työuransa Metsäntutkimuslaitoksella, metsäteknologian tutkimusosastolla, jossa hän kehitti muun muassa metsäbiomassan energiakäyttöä.
Metsätieteilijää ihmetyttävät äkkinäiset suunnankäännökset metsänhoidossa. Puusukupolvien näkökulmasta asiantuntijat tekevät varsin lyhyellä aikajänteellä kauaskantoisia päätöksiä:
– Ensimmäisiä äkkimuutoksia oli harsintajulkilausuma vuonna 1948. Suomen metsät olivat silloin surkeassa tilassa, metsiä oli hävitetty poimimalla sieltä parhaat tukkipuut. Julkilausumassa vaadittiin määrämittahakkuitten korvaamista alaharvennuksilla ja 1950-luvulla tehtiinkin ensimmäiset uudistushakkuut. Nyt sitten puhutaan jatkuvaan kasvatukseen siirtymisestä ja uudistushakkuista luopumista, vaikka seurauksena olisi metsien kasvun aleneminen ja hiilivaraston supistuminen.
Metsänhoitosuosituksissa on seilattu vuosikymmenten aikana edestakaisin. Aikaisemmin metsänkierto oli 70–80 vuotta, yhtäkkiä siirryttiin 60 vuoteen, ja siitä taas takaisin. Myös istutustiheyden suositukset ovat olleet tempoilevia. Suometsien ojittamista tuettiin ainakin 80 vuoden ajan, mutta sitten ryhdyttiinkin tukemaan ojien umpeenluomista.
Rehevässä maassa puuntuotto 228 m3/ha
Padasjoella metsien kasvu ja puuntuotto on tutkitusti maan parhaimmistoa. Kasiniemessä rehevä metsämaa tarjosi hyvän alustan puunkasvatukseen.
– Vaarin aloittaessa liki vuosisata sitten oli Multatöyryssä puuta 60 kuutiota hehtaarilla, mikä oli normaalitasoa siihen aikaan.
Tänä päivänä tilan talousmetsissä on puuta 228 kuutiota per hehtaari, suojelualueella enemmänkin. Padasjoen keskiarvo on 189, mikä on aivan maan kärkeä.
Multatöyryn alkutilanne tiedetään puun tarkkuudella, sillä auttoislainen ammattimies Uuno Jaakkola kävi mittaamassa kaikki 280 000 puuta rinnankorkeudelta.
Yksi esimerkki tuuliviirimäisistä mielipiteenmuutoksista on koivuviha. Vielä 1950-luvulla koivua kutsuttiin yleisesti valkeaksi valheeksi ja sitä hävitettiin surutta. Nykyään korostetaan metsien monimuotoisuutta.
Asenteet metsätaloutta kohtaan ovat kääntyneet kielteisemmiksi. Hakkila kritisoi valtamedioita siitä, että metsäjutuissa asiantuntijaksi pyydetään useammin luonnonsuojelija kuin alan ammattilainen.
– Suomen metsätaloutta kritisoidaan, mutta ei missään muualla ole näin hyviä ja hyvinhoidettuja metsiä kuin meillä ja Ruotsissa.
Kuudes polvi mukana tilan toiminnassa
Hakkila on enemmän kuin mielissään siitä, että tilan metsät voivat hyvin ja nyt jo kuudennen polven edustajatkin osallistuvat yhteismetsän retkille.
Viidennessä polvessa on kaksi tulevaa metsänhoitajaa, Santeri ja Siiri, jotka huippusuunnistajina tuntevat sukutilan maastot paremmin kuin hyvin.
–Tila oli vähällä pirstoutua, kun osa viidestä sisaruksesta irrotti osuutensa erilleen. Yhteismetsä perustettiin jatkuvuuden takaamiseksi vuonna 2011.
Yhteismetsän omistajat ovat Multatöyryn tilan perustajien, Otto ja Fanny Thunebergin, ja heidän jälkeensä jatkaneiden Arvi ja Mirja Hakkilan jälkeläisiä. Kunnallisneuvos Otto Thuneberg, Kaarilan kartanon isäntä Pirkkalasta, osti Ansion kartanolta Kasiniemestä vuosina 1926–27 yhteensä 457 hehtaarin maa-alan, joka sai nimekseen Multatöyry.
Metsäteitä on tavanomaista runsaammin, mutta rakennuksia vain yksi, pieni varasto. Osa tilan metsistä on suojeltu ja suosittujen lenkkeilyreittien varrelle on laitettu kohdekylttejä kertomaan alueen historiasta ja erityispiirteistä.
Kasiniemen kyläyhdistyksen kunnostama luontopolkukin kulkee Multatöyryn mailla ja Suomi100-muistometsikköön istutettiin sata pirkkalankoivua. Yksi Vesijako-järven 26 laskeutusaltaasta rakennettiin pari vuotta sitten Multatöyryn Tervalahdenpellolle.
Hakkila ei purematta niele väitteitä, joiden mukaan Suomen metsät olisivat yhtäkkiä muuttuneet hiilinieluista hiilidioksidin päästölähteiksi. Hän epäilee taustalla olevan tiedonkeruun mallinnuksista, eikä kenttämittauksista. Kritiikkiä hän antaa myös maan riistapolitiikalle, joka altistaa metsät hirvituhoille ja johtaa metsien liialliseen kuusettumiseen.
Multatöyryssä on juuri valmistunut uusi metsäsuunnitelma seuraavalle vuosikymmenelle omana työnä, suvun metsänhoitajaopiskelijan toimesta. Tämän vuoden toimenpiteisiin kuuluva harvennushakkuu on juuri alkanut Marko Pastilan ja Tero Hännikäisen johdolla.
– Puun kysyntä on kova ja hinnat sen mukaiset. Suomen metsätalous on hyvällä mallilla, metsiin on investoitu 160 vuoden ajan.
Kirjassaan Hakkila jakaa kiitosta paikallisille metsäammattilaisille, rajanaapureille ja kylän asukkaille. Myös paikallislehdestä on ollut hyötyä: Padasjoen Sanomien sivuilta tuli tieto Elenian kaapelointihankkeesta ja tila pääsi viime hetkellä puuttumaan reititykseen, joka olisi johtanut tarpeettomaan luontokatoon.