Padasjokelainen lääkäri Alexandra Kulmalahti vietti kaksi kuukautta eksoottisissa olosuhteissa Aboa-tutkimusasemalla Etelämantereella. Suomalainen FINNARP2024 -retkikunta aloitti matkansa Etelämantereelle 13.12. ja palasi juuri Suomeen.
– Matka oli ihan mahtava kokemus, pieni kurkistus tällaiseen itselleni aivan uudenlaiseen maailmaan – sitä tuntee itsensä tosi pieneksi tämän kaiken keskellä, ja olen kiitollinen että sain mahdollisuuden toimia retkikunnan lääkärinä. Reissuun lähtisin todennäköisesti uudestaan, jos mahdollisuus tähän tulisi. Minulta jäivät vielä pingviinit ja kunnon myrsky kokematta, sanoo Kulmalahti.
– Perhettä oli matkan aikana ikävä, erityisesti joulun aikaan.
Seitniemeläinen osallistui FINNARP2024-tutkimusretkikuntaan, jossa oli mukana seitsemän logistikkoa: päällikkö, kaksi erikoissuunnittelijaa Ilmatieteen laitokselta, konemestari, sähköasentaja, kokki ja lääkäri. Retkikunnan tarkoitus oli tutkimustöiden lisäksi valmistella seuraavaa neljän vuoden jaksoa.
– Isoin urakka oli Saksan Neumayer-asemalta tullut maarahdin kuljetuksen purkaminen: siinä Aboalle tuotiin tavaraa ja polttoainetta, ja kontteihin pakattiin edellisen neljän vuoden jakson jätteet takaisin kuljetettavaksi ja edelleen Etelä-Afrikkaan hävitettäväksi.
Kauden aikana asema sai myös uudet generaattorit, joiden asennus oli yksi kauden päätehtävistä. Lisäksi ryhmä teki erilaisia aseman huoltotoimia, mm. aurinkopaneeleiden vaihtoa ja aseman seinän korjausta.
Kulmalahti toimi myös ruotsalaisten SVEDARPin lääkärinä tällä kaudella, koska heillä ei ollut omaa lääkäriä mukana.
Viiden vuorokauden matka
Matka Aboalle kesti kaikkiaan viisi vuorokautta. Retkikunta lensi Helsingistä Osloon, sieltä Kapkaupunkiin, josta edelleen Etelämantereelle norjalaisten Troll-asemalle ja seuraavana päivänä lentäen Aboalle.
– Pääsimme perille nopeasti, koska säät suosivat. Tavallista on, että lentoja siirtyy sääolojen takia. Viimein lentokone laskeutui kotivuori Basenin juurelle, josta kävelimme noin kilometrin matkan köysistönä railovaaran takia ylös asemalle. Siellä kaivoimme telakuorma-auton esiin, jotta pääsimme hakemaan jäätikölle jätettyjä tavaroitamme.
Aseman avaaminen ja saattaminen toimintakuntoon piti retkikunnan kiireisenä ensimmäisen viikon ajan.
– Luntakin sai lapioida, kun asema oli osin hautautunut lumeen. Maarahti saapui jouluaattoiltana. Söimme perinteisen jouluaterian yhdessä, jonka jälkeen viikon ajan teimme pitkiä työpäiviä saadaksemme rahdin purettua ja jätteet pakattua kontteihin.
Lisäksi piti seurata tiiviisti lentosäätä ja rakentaa lentokenttää. Lentäjät myös yöpyivät asemalla.
Viimeiset kolme viikkoa olivat Kulmalahden mukaan hiukan kevyempiä. Retkikunta keskittyi aseman perushuoltotöihin ja vastaan tulleisiin pienimuotoisiin teknisiin haasteisiin.
– Seismologien vienti ja hakeminen mahdollisti käynnin moottorikelkoilla Fossilryggenillä, jossa oli fossiileja sekä toisella nunatak-vuorella Plogenilla – siellä upeat kivet herättivät kiinnostuksen aiheeseen.
Lintuinfluenssa on vakava terveydellinen uhka Antarktiksella, mutta Aboan lähiympäristössä ei onneksi havaittu kuolleita lintuja.
Lääkärin töitä ei paljon ollut, viikoittain kuitenkin jotain pientä. Lääkintäkontissa oli kaikki tarvittavat peruslääkärin tarvikkeet, lisäksi oli laitteita myös vaativampiin tilanteisiin kuten hengitysvajaukseen ja elvytykseen.
Juomavesi sulaneesta jäätiköstä
Lääkärin muihin töihin kuuluu perinteisesti juomaveden hakeminen kolmen kilometrin päästä telakuorma-autolla. Vesi pumpataan jääkerrosten väliin muodostuneesta sulamisvesikerroksesta.
– Vettä sai hakea muutaman kerran viikossa. Hygienia- ja puhtaanapitotyötkin kuuluvat lääkärin töihin, lisäksi mm. tyhjensin aseman alusen pakkautuneesta lumesta. Uusina asioina minulle tulivat mm. telakuorma-auton ja PistenBullyn ajaminen. Alkukaudesta oli olo sellainen kuin olisi raksalla töissä, naureskelee Kulmalahti.
– Aboalla oli nyt niin vähän ihmisiä, että jokainen sai oman asuinkontin tai -kopin, omaa rauhaa oli siis tarjolla sisätiloissakin.
Kokki valmisti kolme ateriaa päivässä pääosin kuivatuista elintarvikkeista, mutta käytettävissä oli myös hiukan tuoretta kalaa ja lihaa.
– Ruoka oli oikein herkullista. Ainoastaan tuoreita vihanneksia ja hedelmiä kaipasin. Ilokseni yhden lennon mukana lentäjä toi meille kasan tuoreita hedelmiä!
Aamupala oli klo 8, työt alkoivat aamupalaverilla klo 8.30 ja jatkuivat klo 17 asti. Varsinaista työaikaa ei ollut, mutta lepotauoista huolehdittiin.
– Lepopäivä oli sunnuntai, jolloin myös kokki oli vapaalla. Niinpä jokainen retkikuntalainen teki vuorollaan ruoat sunnuntaisin. Vapaa-ajalla kävelin kotivuori Basenilla, lenkkeilin jäätiköllä, kuntopyöräilin Wasa-asemalla, luin kirjoja ja katselin elokuvia, sekä saunoin ja seurustelin muiden retkikuntalaisten kanssa.
Asemalta poistuessa piti kirjoittaa poistumisvihkoon mihin menee, milloin lähtee ja palaa. Mukaan piti ottaa myös GPS-paikannin ja radiopuhelin turvallisuussyistä. Säät saattoivat vaihdella hyvin nopeasti.
– Kerrankin olin hiihtämässä aivan kirkkaalla aurinkoisella ilmalla kun yht´äkkiä tulikin sumu enkä nähnyt kuin jalkoihini. GPSiin on tallennettu erilaiset sallitut ja turvalliset reitit, joita kuljimme, joten asemalle pääsi näin turvallisesti takaisin. Basenilla vaarana oli rotkoon tai lumikuoppaan putoaminen, jäätiköllä railot. Sumun tullessa kontrasti hävisi lähes täysin, oli vaikea kulkea, kun ei yhtään nähnyt mihin astui.
Tällä kertaa Aboalla oli uutuutena toimiva nettiyhteys satelliitin kautta. Netinkäyttöä oli rajoitettu, mutta sen avulla pystyi hoitamaan asioinnit ja pitämään yhteyttä kotiväkeen.
Aurinko paistoi ympäri vuorokauden. Loppukaudesta aurinko laski taivaanrannan tuntumaan.
Selviytymisleiriltä idea reissuun
Kulmalahti kertoo kuullensa Aboasta ensimmäistä kertaa ollessaan Retkikuntalääketieteen vaelluskurssilla Namibiassa reilut kaksi vuotta sitten.
– Kouluttaja, seikkailija Heikki Karinen kannusti osallistumaan Survival Killan Ulkoilun turvallisuuskurssille, joka on viikon selviytymisleiri metsässä ilman ruokaa ja makuupussia tms. perusretkeilyvarusteita. Osallistuimme mieheni Jukan kanssa seuraavana kesänä leirille ja pääsimme Survival Killan jäseniksi. Tutustuin killassa puheenjohtaja Mika Kalakoskeen, jonka kuulin olevan FINNARPin päällikkö.
Loppukesästä 2024 Kalakoski kysyi, kiinnostaisiko kahden kuukauden pesti.
– Olin heti valmis lähtemään. Paikka retkikunnan lääkärinä varmistui vasta perusteellisten terveystarkastusten ja psykologisten testien jälkeen.
Syksyn mittaan tehtiin mm. lääke- ja tarviketilauksia sekä anottiin lääkkeille kuljetuslupia. Valmistava leiri oli nelipäiväinen:
– Pidin pienen ensiapukoulutuksen, jonka lisäksi myös psykologi koulutti meitä.
Myrskyn uhka aikaisti lähtöä
Kotiinlähtö aikaistui kuusi vuorokautta, koska luvassa olisi ollut ainakin kuuden vuorokauden mittainen lumimyrsky. Tieto tuli edellisiltana klo 21 aikaan, jolloin tuli kova kiire saada ajettua asema alas talvehtimiskuntoon.
– Töitä tehtiin yöllä ja koko seuraava päivä, jotta ehdittiin saada asema kuntoon ja kenttä rakennettua juuri ennen kun kone laskeutui. Sumu alkoi nousemaan kovaa vauhtia; pelkona oli että koko aseman alasajo olisi ollut turhaa työtä jos kone ei pääsekään laskeutumaan, ja olisimme joutuneet avaamaan aseman uudestaan ja jäämään lumimyrskyn armoille ties miten pitkäksi aikaa… Lentäjät sanoivat, että jos lento olisi ollut tunnin myöhässä, eivät olisi enää päässeet sumun takia laskeutumaan.
Kulmalahti on valmistautumassa seuraavaksi miehensä kanssa Huippuvuorten vaativaan retkikuntaan, kolmen viikon ja 300 km hiihtovaellukseen huhtikuun alussa.
– Siihen on omat tarkat treenisuositukset, mm hiihtoa ja renkaanvetoa, lihasvoiman ja kestävyyskunnon vahvistusta, koska ahkio tulee painamaan 70 kg ja ylämäkeä on luvassa.
Kulmalahden muita tavoitteita tälle vuodelle on juosta vuoden tauon jälkeen maraton ja mahdollisesti osallistua myös ensimmäiseen triathlon-tapahtumaan. Kesälle on suunnitteilla pari vaellusreissua ulkomailla ja loppuvuodesta taas lähtö Tansaniaan vapaaehtoistöihin.