Keskustan Padasjoen kuntayhdistyksen syyskokous pidettiin 26.11. Kotiseututalolla. Kokouksessa keskusteltiin ajankohtaisista poliittisista teemoista niin valtakunnan kuin paikallispolitiikan tiimoilta.
Toimintasuunnitelmassa ensi vuodelle on luonnollisesti isoimmassa roolissa alue- ja kuntavaalit huhtikuussa. Aluevaalien osalta Padasjoella mennään Päijät-Hämeen piirin mukana, toki omaa ehdokashankintaa tähänkin tehdään. Kuntavaalien ehdokashankinta on Keskustan osalta käynnistynyt myös ja siinä ollaankin jo hyvässä vauhdissa. Ehdokkaita on jo useampia, joukossa myös uusia. Vaalikampanjan ja materiaalin suunnittelua käynnistellään isommin tammikuun alussa ja ehdokasasettelun päätyttyä jalkaudutaan kuntalaisten keskuuteen toritapahtumalla maaliskuussa.
Vuodelle 2025 kuntayhdistyksen johtoon ei tullut muutoksia: yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Eeva-Riitta Kusmin, varapuheenjohtajana Pasi Ahola ja sihteerinä Suvi Ahola. Hallituksen muina jäseninä toimivat Jukka Suomaa, Mikko Korkeela, Elina Luukka ja Pirkka Ahola. Piirihallitusedustajaksi valittiin Pirkka Ahola ja varalle Eeva-Riitta Kusmin.