Tanssiryhmä ilahdutti pihlajakotilaisia ★

Maakesken tanssiliikuntaryhmä kävi esiintymässä Pihlajakodin asukkaille Vanhustenviikolla.

– Kyseessä on ryhmän ensiesiintyminen. Harrastamme bailatinosta kehitettyä yksintanssia, joten parin puute ei estä osallistumista, kertoo ryhmän vetäjä Anneli Laurell.

Annelilla on miehensä Simon kanssa takana tanssin harrastusta 60 vuotta, kilpatanssia 12 vuotta ja lisäksi valmennusohjausta sekä tanssikursseja 35 vuoden ajalta.

Rientolan Hyvän mielen tanssiryhmässä käy kymmenkunta ihmistä.

– Viimeksi meitä oli 13. Olemme harjoitelleet seitsemän vuotta ja joka syksy tulee ryhmään myös uusia jäseniä, iloitsee Laurell.

Ryhmä harjoittelee 20 eri tanssilajia, joista Pihlajakodin esitykseen valikoitui viisi.

– Esitämme täällä hidasta valssia, sambaa, salsaa, jiveä ja polkkaa. Tila tekee omat rajoituksensa esitykselle.

Tanssiliikuntaryhmä kokoontuu Maakesken Rientolassa aina kolmena sunnuntaina peräkkäin, kunnes jätetään yksi sunnuntai väliin. Ennen tanssiliikuntaa Rientolassa harrastetaan tuolijumppaa.

– Kaikki ovat tervetulleita nauttimaan tanssin tuomasta ilosta. Harrastaa voi täysin oman kunnon ja taidon mukaan. Voi vaikka istua välillä jonkun kappaleen, jos tulee liian vauhdikasta musiikkia.

Laurell on käynyt vuoden verran päivittäin pitämässä seuraa miehelleen Pihlajakodissa.

– Maaliskuun lopulla aloitin pitämään keskiviikkoisin täällä musiikkituntia, jossa kuuntelemme vanhaa tanssimusiikkia sekä kansanmusiikkia. Asukkaat ovat tykänneet kovasti, porukkaa on aina salin täydeltä. 

Scroll to Top