Torstaina syyskuun 12. päivänä 1974 ★

Pankinjohtaja Pekka Mäkijärvi toivotti kutsuvieraat tervetulleiksi remontoidun KOP:n avajaisiin.

Peruskouluun siirtyminen Padasjoen kunnassa tapahtuu hallinnollisesti 1.8.1975. Valmisteluun ovat kuuluneet mm. peruskoulun opetussuunnitelma, AV–välineiden hankinta, koulukirjastojen kirjamäärärahan merkittävä lisäys, opettajien täydennyskoulutus ja koulun osallistuminen oppilaiden matkakustannuksiin. Ennusteiden mukaan koulujen oppilasmäärä tulee ainakin 80-luvun alkupuolelle saakka pienenemään. Kun lukuvuonna 1974-75 kouluissa oppilaita on 831, on oppilasmäärä 1980-81 noin 600 oppilasta. Yläaste tulee toimimaan aluksi 3-sarjaisena ja lukio toimii sen yhteydessä. Koulutilojen puute haittaa jo tällä hetkellä toimintaa: yhteiskoulussa on jouduttu ottamaan käyttöön kirjasto- ja varastotiloja.

Kutsuntatilaisuudessa oli nuoria miehiä 46, joista A1–luokkaan kelpuutettiin 24 ja lykkäystä myönnettiin yhdelletoista.

Vaikka kulunut kesä oli sateinen ja epäsuotuisa matkailulle, lisääntyi Kullasvuoren matkailualueen käyttö edellisestä vuodesta 8,3 %. Ulkomaalaisia oli noin 30 %.

Scroll to Top