Toimelapalvelut tarjoaa kiireetöntä ja lämmintä kotipalvelua ★

Toimelapalvelujen tuunariporukka täydentyi toukokuussa Arja Mäkisellä, joka soveltuu ihmisläheiseen auttamistyöhön kuin kinkku joulupöytään. Pitkäaikainen toiminnanjohtaja tuunAri Blomberg, on osa-aikaeläkkeelle jäätyään siirtymässä pikkuhiljaa taka-alalle ja uutena toiminnanohjaajana ohjaksia käsiinsä sovittelee Erja Mäkipää.

Ja vielä kun Toimelapalvelut on hankkinut käyttöönsä upouuden sähköauton, sujuu nyt myös aterioiden jakopalvelu kuin tonttupolkka jouluna.

Uusi toiminnanjohtaja Erja Mäkipää ja tuorein tuunari Arja Mäkinen poseeraavat uudenkarhean sähköauton edessä. Ari Blomberg on siirtymässä taka-alalle.

Paimelassa asuva Erja Mäkipää kertoo tulleensa Toimelaan töihin seitsemän vuotta sitten.

– Olen toiminut hyvin omatoimisesti Lahdessa ja saanut muotoilla työnkuvan mielekseni. Vaikka Toimela mielletäänkin ennen kaikkea siivouspalvelujen tuottajana, teemme paljon muutakin. Nykyään ikäihmisten omaiset asuvat kaukana tai sitten ovat yksinkertaisesti liian kiireisiä auttaakseen läheistään. Niinpä olenkin mainostanut palvelujamme niin, että osta meiltä aikaa, ajan voimme käyttää siivoamiseen, kaupassa käyntiin tai muiden asioiden hoitamiseen tai vaikkapa kahvinkeittoon ja jutusteluun.

Kaikki ikäihmiset eivät pärjää digitalisoituneessa yhteiskunnassa, jossa pankkiasiat ja ajanvaraukset pitää hoitaa netin kautta.

– Voimme toimia ikäänkuin omaisten tuuraajina hankkimalla tietoa, etsimällä palveluja, saattamalla lääkäriin ja toimimalla korvina ja muistin apuna lääkärikäynnin ajan. Toimimme tietenkin yhteistyössä omaisten kanssa ja kerromme heille ikääntyneen voinnista ja tilanteesta. Virallisten asioiden hoitoon, esimerkiksi Kela- ja pankkiasiointiin, tarvitsemme valtakirjat.

Ja kun palvelut kuuluvat kotitalousvähennyksen piiriin, jää maksetavaakin hyvin kohtuullinen summa.

– Jos esimerkiksi käymme ikääntyneen luona kaksi tuntia viikossa, tulee siitä kuukautta kohden maksettavaa satasen verran. Se on kuitenkin aika pieni raha siitä, että ihminen tuntee olonsa turvalliseksi ja tyytyväseksi siitä, että asiat tulevat hoidettua ajallaan.

Niin kuin laulussa sanotaan, jokainen ihminen on arvokas ja laulun arvoinen, eikä kenenkään pitäisi tuntea itsensä riesaksi tai toisille vaivaksi.

– Toimela on hidas ja lämmin kotipalvelu. Meillä on aikaa, ei sanota, että on kiire seuraavaan paikkaan. Olemme yhdistys, jonka tarkoituksena on tuottaa yhteistä hyvää ja kohtuuhintaisia palveluja.

Erja Mäkipää antaa myös asiakkaalle vyöhyketerapiaa ja intialaista päähierontaa.

– Koskettaminen on myös tärkeää. Voimme myös vaikka laulaa vanhoja lauluja. Tutut laulunsanat muistuvat muistisairaillakin mieleen.

Tehokaksikko Hanna ja Sanna, Syrjänen ja Honkanen, tekevät pääosin Toimelassa siivouksia. Joulua edeltäviä viikko on täyteen buukattu joulusiivouksia.

– Meillä käytetään siivouk­sissa höyrypesuria, joka on ihan ykkönen esimerkiksi saunan pesussa. Toimelasta löytyy myös tehokas tekstiilipesuri.

Arja uusin tuunari

Keväällä aloittanut Arja Mäkinen on ollut aiemmin töissä muun muassa S-marketissa ja Aimitexissa, joten asiakaspalvelutyö on hänelle tuttua. Asiakasta täytyy kuunnella herkällä korvalla, olla joustava ja mennä asiakkaan ehdoilla.

– Meillä on neljä poikaa, jotka olen hoitanut aikuisiksi, lisäksi käyn auttelemassa yli 80-vuotiasta äitiäni, joten arjen askareissa auttaminen on minulle tuttua puuhaa.

Kirkonkyläläinen on opetellut siivouspalvelussa Sannan ja Hannan kanssa sekä ruoanjakohommaa uudella sähköautolla. Automaattisähköauto on hiljainen ja ruoanjakohommassa näppärä. Atriapalvelun ruoat valmistaa Modetti, torstaisin on jaossa myös K-market Ruokapadasta tilatut kauppatavarat. Toimela tekee yhteistyötä edellä mainittujen lisäksi Simo Granin kanssa.

– Toimelassa ollut mukavaa, joka aamu on ollut kiva lähteä töihin. Työkaverit ovat hymyilevää ja huumorintajuista porukkaa, mikäs siellä on ollessa, toteaa uusin tuunari Arja.

Mäkinen on käsistään kätevä eli häneltä onnistuu myös pienet vaatteiden korjaustyöt.

– Olen aina tykännyt käsillä tekemisestä, joten teen mielelläni myös puutarhatöitä, kuten kitkemistä. Pihatöitä voi tehdä vaikka yhdessä asiakkaan kanssa.

Scroll to Top