Tuulivoimahankkeesta vetoomus ★
Kuusisivuisessa kirjelmässä vaaditaan, että hanketta ei toteuteta.
Tuulivoima, tuulipuisto suunnitteilla Padasjoelle
Kuusisivuisessa kirjelmässä vaaditaan, että hanketta ei toteuteta.
Padasjokelaisille tarjoutui tilaisuus päästä tutustumaan käytössä olevaan tuulivoimapuistoon Jämijärvelle, kun tuulivoimayhtiö ABO Wind järjesti kaikille kuntalaisille avoimen retken lauantaina 4.11.
Kunnanhallitus antoi maanantaina Korkeimmalle hallinto-oikeudelle lausuman tuulivoimavalituksesta. Lausumassa todetaan, että kunnanhallituksen mielestä valittaja ei ole esittänyt sellaisia perusteita, että hänelle tulisi myöntää valituslupa. Mikäli valituslupa kuitenkin myönnetään, tulisi valitus hylätä. – Osayleiskaavatyön aloittaminen ei sisällä sellaisia velvoitteita Padasjoen kunnalle, että niistä päätettäessä olisi syntynyt valituskelpoinen päätös. Kaavoitussopimuksen osalta päätös ei ole epäselvä tai ristiriitainen. Antti …
Lokakuussa järjestetään tutustumismatka ’Tuulivoimapuistoon’. ”Puistoon”?
Tuulivoimakehittäjä ABO Wind Oy järjestää nyt mahdollisuuden osallistua tuulipuistoretkelle Ratiperän tuulipuistoon Jämijärvelle lauantaina 4.11. kaikille halukkaille.
Kesäasukas, oletko ihmetellyt, mikä mahtaa olla tuttuun mökkimaisemaan ilmestynyt kirkkaana vilkkuva valo?