Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva saapui kuntakierroksellaan Padasjoelle keskiviikkona 22.4. tapaamaan erityisesti alle 30-vuotiaita. Malvassa halutaan tietää, mitä museo voisi tarjota nuorille museon seinien sisä- ja ulkopuolella.
Miten Malva voisi olla paremmin mukana nuorten aikuisten elämässä? Tätä kysyttiin Malvan kuntakierroksella.
Padaspaletilla olivat yleisöä vastaanottamassa keskiviikkoiltana Mahdollisuuksien Malva –hankkeen projektityöntekijä Lotta Aulamo ja taiteilija Mikko Kerttula. Aulamo on taide- ja museopedagogi, Kerttula valokuvaaja, dokumentaristi ja opettaja. Museoviraston rahoittamassa hankkeessa parannetaan nuorten aikuisten osallisuutta, alueellista yhdenvertaisuutta ja museon palveluja.
– Luomme hyviä, yhteisiä hetkiä matalalla kynnyksellä. Kun saamme ihmiset istahtamaan alas, kuulemme samalla heidän ajatuksiaan, avasi Aulamo, joka on aloittanut työnsä Malvassa viime syksynä vuoden verran kestävässä hankkeessa.
– Malvahan on aluemuseo. Haluamme herätellä nuoria aikuisia miettimään, miten Malva voisi kunkin kotikunnassa näkyä.

Malva haluaa parantaa 18–29-vuotiaiden museopalveluja, osallisuuden kokemusta ja alueellista yhdenvertaisuutta. Huhtikuussa 2022 perustettu Malva toimii taiteen ja visuaalisen kulttuuriperinnön asiantuntijana Päijät-Hämeessä.

Iltatapahtumassa yleisö haastettiin tekemään vapaamuotoista kuvataidetta taidepaperille itselle merkityksellisistä kuvista.
Malva kävi kylässä -tapahtumista kerättävästä materiaalista koostetaan nuorten aikuisten ajatuksia ja Malvan hankkeen sisältöjä esittävä näyttely Malvan Kellarigalleriaan 11.8.–7.10. Osallistujat on kutsuttu avajaisiin elokuussa.
– Osallistujilla on myös mahdollisuus ilmoittautua mukaan näyttelyn koostamiseen kesäkuussa.
