Maakesken kylä ry piti kevätkokouksensa 25.4. Rientolassa.
Vuoden 2026 Päijät-Hämeen kylä -titteliä hakeneen Maakesken suurempia ponnistuksia viime vuonna oli kylä- ja kyläturvallisuussuunnitelman laadinta.

Yhdistyksessä on naisvalta, sillä puheenjohtaja Anna Roth-Hellerin lisäksi hallitukseen kuuluvat Inge Uotila, Krista Kupari, Minna Pykälistö-Nieminen ja Ritva Syrjänen. Maakesken kylä ry:hyn kuuluu 48 jäsenmaksun maksanutta. Jäsenmaksu on 20 €/vuosi. Mahdollisimman monen vakituisen ja vapaa-ajan asukkaan toivotaan liittyvän jäseneksi, sillä yhdistys toimii kylän viihtyvyyden parantamiseksi ja järjestää aktiivista harrastus- ja kulttuuritoimintaa.
Marjatta Ojala kertoili Maakesken kylä ry:n syntyprosessista.
– Maakesken maa- ja kotitalousnaiset sekä Maakesken kyläyhdistys yhdistyivät vuonna 2016. Ja fuusio tapahtui nimenomaan niin päin, että kyläyhdistys yhdistyi maa- ja kotitalousyhdistykseen, jolla oli jo olemassa Y-tunnus.
Näitä peruja kyläyhdistyksen omistukseen on siirtynyt Kesälä-niminen paikka, joka on ollut pitkäaikaisvuokralla. Nyt vuokralainen on irtisanoutunut ja edessä on uuden vuokralaisen etsintä. Vaatimattomaan kesäpaikkaan haetaan vuokralaista, joka pitäisi mökistä ja sen ympäristöstä huolta.

Elokuvapäivä tulossa
Rientolassa järjestetään 16.5. lasten elokuvapäivä. Avoimet kylät –päivänä 13.6. on Maakeskessä kyläkävely, joka starttaa klo 10 Maakeskenraitin ja Vakkilantien risteyksestä, sekä viime vuonna suuren suosion saanut kakkubuffa Rientolassa. Kyläkävelyn aikana kuullaan kylän teollisuushistoriasta sekä tutustutaan kylän suurimpaan taloon, Häkkään.
Rientolan katon tiivistyksiä ja tuuletuksia aiotaan korjata vielä ennen kesäsateiden saapumista.
Kyläkokouksessa kuultiin, että Rientolaa on vuokrattu tämän vuoden puolella ahkerasti. Kylätaloa on seurakuntatalon puuttuessa vuokrattu mm. muistotilaisuuksiin ja kokouksiin, myös ristiäisiä on pidetty ja yksi häätilaisuuskin on tulossa.
Seurakunta järjestää Maakeskessä 31.5. kyläkirkon ja 5.8. laulutilaisuuden kylän rannassa. Tiedote tulevista tapahtumista jäsenmaksutietoineen jaetaan kevään aikana postilaatikkoihin paperiversiona ja se tulee myös kylän ilmoitustauluille.
Kylän kauniita ja toimivia nettisivuja kehuttiin ja toivottiin, että kylä- ja kyläturvallisuussuunnitelma lisättäisiin sivuille. Keskustelua käytiin myös siitä, että kyläläisten keskuudessa on epätietoisuutta siitä, miten mahdollisessa kriisitilanteessa pitää toimia.
– Kylän turvallisuussuunnitelmassakaan ei tällaisia ohjeita löydy. Yleinen neuvo on, että pysytään turvallisessa paikassa eli kotona ja noudatetaan viranomaisten antamia toimintaohjeita, sanoi Roth-Helleri.
