Hedelmistään puu tunnetaan ★

Tulevan sunnuntain tekstissä (Matt. 7: 15-21) Vapahtaja varoittaa vääristä profeetoista ja kehoittaa tunnistamaan heidät hedelmistänsä. Vapahtaja sanoo myös, että ”jokainen hyvä puu kasvaa hyvät hedelmät, mutta mädännyt puu kasvaa häijyt hedelmät.”

Raamatussa tulee useassa kohdassa esille se, että Herra ei tyydy siihen, että pysyy tuoreena ja että sinulla on lehtiä ja kukkia, vaan että puun pitää tuottaa myös hedelmää ja nimenomaan hyviä hedelmiä.

Mädännyt puu tuottaa happamia ja karvaita hedelmiä. Mätäneminen ei näy ulkopuolelta, vaan sydän on mätänemässä ja siitä johtuvat häijyt hedelmät.

Senhän me tiedämme, että uskon asia on sydämen ja omantunnon asia. Voisimmekin itse kukin pohtia, millaisia hedelmiä minä tuotan. Millaista on käytökseni, puheeni ja tekemiseni siellä kotona, työpaikalla ja muualla yhteiskunnassa? Olenko tuottamassa rauhattomuutta, riitaa, pahaa mieltä, kaltoinkohtelua ja olenko erilaisissa synneissä kiinni? Tunnistan­ko, että sydämeni on mätänemässä ja siellä ei asu elävää Vapahtajaa?

Raamattu ja Jumalan iankaikkisesti pysyvä sana kutsuu jokaista ihmistä elävään seurakuntaan sanan kuulon alle. Siellä mätänemisen tilassa oleva Jumalan rauhaa kaipaava sydän voi tehdä parannuksen soveliaita hedelmiä. Näin ihminen voi saada Jumalan antamana lahjana elävän uskon ja elävän Kristuksen asumaan omaan sydämeensä ja siten välttää sen tuomion, minkä Vapahtaja ilmoittaa tässäkin raamatunkohdassa.

Vain Kristuksen ja asuvaisen Pyhän Hengen avulla voimme tuottaa elävässä uskossa hyvää hedelmää ja päästä perille Taivaan kotiin.

Tatu Rantanen

Scroll to Top