Toukokuu on kunnan ympäristökuukausi ★

Padasjoen kunnan Lasten ja nuorten vuoden teemana on toukokuussa ympäristö.

Päijät-Hämeen Ympäristöviikkoja vietetään 25.5.–7.6. teemalla vesi. Kuntien yhteinen vesiaiheinen tapahtuma järjestetään Vääksyn Päijännetalolla ja sen ympäristössä to 4.6. klo 17–19. Geopark-viikkoja vietetään samaan aikaan.

Padasjoen kunta järjestää toukokuussa Luukonhaan arboretumissa ohjattuja kierroksia. Alueelle on valmistunut uusi Hyvinvointimetsä, jonka avajaisia vietetään. Samoin Rumpin reitin avaus tapahtuu toukokuussa.

Kirkonkylän kyläyhdistys kutsuu kaikkia mukaan yhteiskävelylle Kirkkolammin ympäri 14.5. klo 12 Ahjolasta.

Geopark-konsertissa kulttuurihistoriallisella Mainiemen sahalla 29.5. esiintyy Maitopojat. Kunta ja Padasjoen Luonnonystävät järjestävät yhteisen Geopark-kävelyn 6.6. uudella Geopark-polulla Kullasvuoressa. Kävelyn jälkeen voi saunoa ja nauttia eväitä Päijänteen rannalla Kaunismäessä.

Toukokuussa on kylissä roska- ja vieraslajitalkoita. Kirjastossa on koululaisten ympäristöaiheinen julistenäyttely ympäristöviikkojen ajan.

Teemakuukauden aikana mainostetaan kirjaston lainapalveluja ja nostetaan somessa esille tapahtumien lisäksi ympäristöteemaisia asioita kuten vieraslajien hävitystä. Mainostetaan myös kestävää liikkumista ja kesäkuussa LSL:n muuttuvaa bussihinnastoa.

Padasjoen Nuorisovaltuusto järjestää nuorille maksuttoman SAHA-FESTIN perjantaina 22.5. Pääesiintyjänä on nuorten suosiossa oleva rap-artisti Jokrates. Tapahtumassa on muutakin oheisohjelmaa. Tilaisuus on luonnollisestikin päihteetön.

Scroll to Top