Perälälle menestystä kansainvälisistä lukkopainikisoista ★

Padasjokelainen Jooa Perälä voitti viime viikonloppuna pidetyssä lukkopainin Finnish Open -kisoissa oman painoluokkansa kultaa.

Kuvan painivoittaja Jooa Perälästä otti Toni Kuitunen.

Vähän alle vuoden lajia harrastanut ja viime syksystä lähtien kilpaillut kirkonkyläläinen ottelee 45–52 kilon sarjassa. Hän edustaa lahtelaista Total Center-seuraa.

– Käyn Lahdessa treeneissä neljästi viikossa, osallistun sekä nuorten että aikuisten harjoituksiin. Treenit ovat hyvin monipuolisia.

Lisäksi Jooa tekee Padasjoella omatoimisesti lajia tukevaa oheisharjoittelua.

14-vuotias kamppailulajiharrastaja on otellut viisi kertaa lukkopainissa ja kerran brasilialaisessa jujutsussa. Hän on ottanut osaa mm. Pohjoismaiden Mestaruuskilpailuihin ja nuorten SM-kisoihin. Ennen viime viikonlopun menestystä on aiemmista kisoista tuomisina on ollut pienemmistä kisojen hopeamitali.

– Lukkopainikilpailut ovat yleensä turnausmuotoisia eli jos häviää yhdenkin ottelun, tippuu pois kilpailusta.

Viime lauantaina Klaukkalassa olleet lukkopainin Finnish Open -kilpailut olivat kansainväliset arvokisat, jossa kilpailijoita oli eri maista.

Lauantaina Jooalla oli kolme ottelua, joista ensimmäisessä vastustaja ei tullut ollenkaan paikalle, toisessa ottelussa Jooa oli häviöllä pisteissä, mutta voitti jatkoajalla käsilukolla ottelun. Finaalissa Jooa otteli tuttua vastustajaa vastaan, jonka oli jo kerran aikaisemmin toisissa kisoissa voittanut kuukausi sitten. Myös finaaliottelun Jooa voitti käsilukolla.

–Finaalissa on aina omanlaisensa jännitys, mutta kun matsi alkaa, niin yleensä jännitys häviää.

Lukkopainissa nuorta miestä kiehtoo tietynlainen haaste, kilpailutilanteet, voittaminen ja onnistumiset. Lajissa ärsyttävintä on häviäminen.

Lukkopainin lisäksi Jooa harrasta brasilialaista jujutsua (BJJ), joka muistuttaa lukkopainia, mutta ottelusäännöt ovat hiukan erilaiset. BJJ:ssä on myös otteluasu, jota sanotaan puvuksi tai giksi, Jooalla on BJJ:ssä keltainen vyö. Hän on kilpaillut kerran BJJ nuorten SM-kisoissa, jossa voitti kaksi ottelua.

Jooa käy toisinaan myös vapaaottelutreeneissä ja Padasjoen VPK:n nuor­ten harjoituksissa.

Scroll to Top