Marian ilmestyspäivän ja palmusunnuntain ajoittuminen tänä vuonna viikon välein nosti mieleeni Oiva Paloheimon Kirkkotiellä -runon. Siinä kuusivuotias poika on äitinsä kanssa palaamassa pitkänäperjantaina kirkosta. Yhtäkkiä mietteisiinsä vaipunut lapsi lausuu pysähdyttävän kysymyksen: ”Äiti, onko se sama Jeesus?”
”Mitenkä?” – ”Jouluna, äiti, / muistatko, myös oli Jeesus, / sellainen pieni aivan, / eikä hän itkenyt yhtään, / seimessä heinillä nukkui / eikä itkenyt yhtään. / Onko se sama Jeesus, / joka on ristinpuulla / – tällä tavalla, äiti?” / – ”On, hän on se sama Jeesus.”
Kesken Jeesuksen kärsimystiehen valmistavaa paastonaikaa Marian ilmestyspäivä suuntaa katseemme jouluun. Enkeli ilmestyy Marialle ja kertoo, että Jumala on valinnut hänet poikansa äidiksi. Jouluun on yhdeksän kuukautta. Postikorttikuvissa Jeesus-vauva lepää seimen oljilla ”eikä itke yhtään”. Todellisuus ei liene Jeesuksen syntymänkään aikoihin näin idyllinen ollut – silti seimen vastasyntynyt ja rikollisen tavoin ristinkuolemaan tuomittu Jeesus sopivat huonosti yhteen.
Palmusunnuntai palauttaa pääsiäistä edeltävien tapahtumien äärelle. Riemuitseva kansanjoukko ottaa Jeesuksen vastaan Jerusalemissa. Eletään Jeesuksen maallisen vaelluksen viimeisiä päiviä, vaikka ”Hoosianna”-huudoin Häntä tervehtivät ihmiset eivät sitä vielä tiedä.
Mahtoiko osa palmusunnuntain iloitsevasta joukosta olla paikalla myös silloin, kun kansa ”Ristiinnaulitse!” -huudoillaan painosti Pilatuksen tuomitsemaan Jeesuksen? Olisinko itse uskaltanut olla Jeesuksen puolella jälkimmäisessä väkijoukossa? Vai olisinko katse maahan painettuna vaiennut? Tai kenties yleisen mielipiteen kiihottamana yhtynyt vihaisiin huutoihin? Oikeastaan, emmekö me kaikki ole siellä, huutamassa: ”Ristiinnaulitse!”?
”Päivä on pilvinen, / sillä pitkänäperjantaina / päivä on pilvinen.” Jeesuksen kuolinhetkellä maailma pimeni. Hetken näytti siltä, että paha oli voittanut. Mutta kuolema ei ollut loppu. Sitä seurasi pääsiäisaamun häikäisevä kirkkaus. Sama Jeesus, ylösnousseena, synnin ja kuoleman voittajana.
”Äitinsä kirjaa kantaa / syytön, huoleton poika / ja nauraa lintua, nauraa… / Varpunen hyppii tiellä, / hyppii… Oi, miten kevyt!”
Äitinä ja isoäitinä en jaa ajatusta lasten viattomuudesta. Minulle huoleton poika olla kuva pääsiäisen ilon kosketuksesta, Jumalan lapsen vapaudesta. Synnin ja pahan valta on murrettu. Elämä on voittanut kuoleman. Sama Jeesus on yhä kanssamme, Vapahtajana.
Elina Lind