Yhteisöavustuksia 18 yhdistykselle ★

Padasjoen kunta myöntää yhtei­söavustuksia 26 500­ euron verran, mikä on 6550 euroa vähemmän kuin vuonna 2025.

Avustuksia haki 21 paikallista yhdistystä yhteensä 47 050 euron edestä.

Tänä vuonna kaikki kylät olivat hakijoiden joukossa ja kaikki myös saivat samansuuruisen toiminta-avustuksen, 1500 euroa, riippumatta haetusta summasta.

Yrittäjille myönnettiin 4000 euroa, Sotaveteraaneille 2500, Vanhempainyhdistykselle, MLL:lle ja Maanpuolustusnaisille 1000, Luonnonystäville ja Senioreille 800 sekä Tuuliakoti ry:lle 500 euroa.

Viime vuonna avustusten saajien joukossa oli vielä Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö, mutta nyt sille ei enää rahaa herunut. Säätiö haki 2000 euroa, viime vuonna avustus oli 1500.

VPK:n avustushakemus saapui määräajan jälkeen ja yhdistys jäi ilman avustusta. Anottu summa oli 4000, viimevuotinen avustus 2500.

Toiminta-avustusten lisäksi kohdeavustusta saa Arrakosken kyläyhdistys kylätalon vesihuoltojärjestelyihin (500 euroa), Sahtiseura Humala sahdinvalmistuksen SM-kilpailujen järjestämiseen (3700) ja Työväenyhdistys tukena lämmitysjärjestelmämuutokseen (2750).

Scroll to Top