Pappilaan kokoontumistilat jopa 80:lle ★

Padasjoen Pappila remontoidaan kokoontumistilaksi, myös seurakunnan työntekijöiden toimistotilat säilyvät kulttuurihistoriallisessa rakennuksessa. Näin päätti Padasjoen kappeliseurakunnan johtokunta kokouksessaan 14.5. yksimielisesti.

Kaikki olivat samaa mieltä myös siitä, että varsinaista ruoanvalmistuskeittiötä ei tarvita, sillä muistotilaisuuksiin tilataan yleensä pitopalvelu. Lisäksi johtokunta esitti kirkkoneuvostolle, että seurakuntakodin kaavoitushanke käynnistetään välittömästi: sinne on tarkoitus tehdä tilat isompia kokoontumisia varten ja ympätä samaan kokonaisuuteen yhteisöllistä palveluasumista.

Marraskuussa alkanut Pappilan hankesuunnitteluvaihe on saatu päätökseen. Suunnitelmassa Pappilan laajennettavaan saliin mahtuu enimmillään 58 ihmistä, lisäksi ryhmätyötilasta saa tarvittaessa lisätilaa noin 20 hengelle. Salissa liukuovilla voi erottaa nykyisen tila pienemmästä laajennusosasta ja saada siten käyttöön 38 tai 20 istuinpaikan juhla- ja kokoustilan.

Salia laajennetaan, keittiön paikka vaihtuu ja arkisto poistuu. Työhuoneet keskittyvät tienpuoleiseen päätyyn ja muistotilaisuuksien sisäänkäynti on Kirkkolammin puolelta.

Päätös on merkittävä koko Padasjoen kannalta. Arvokkaalla rakennuksella oli joka tapauksessa remonttitarvetta, nyt saadaan samalla kaivattuja kokoontumistiloja. Seurakuntakoti on ollut käyttökiellossa jo pari vuotta.

Pappila on tällä hetkellä seurakunnan toimistokäytössä. Kellarin saunaosasto on Pikku-Pappilan vuokralaisten käytössä, ullakko on rakentamaton ja osittain varastokäytössä.

Rakennukseen jää nykyinen asiakaspalvelupiste ja työtilat kappalaiselle, diakonityöntekijälle, nuorisotyönohjaajalle ja kanttorille. Uusi keittiö tulee olemaan varustetasoltaan tarjoilukeittiö. Valmistuskeittiö olisi ollut huomattavasti kalliimpi ja lisäksi vaatinut koneellisen ilmanvaihdon.

Pappila on rakennettu 1830-luvulla samalla paikalla sijainneen, 1831 palaneen pappilarakennuksen tilalle. Pihapiirissä on 1879 rakennettu kivinavetta, aitta ja kolme asuntoa käsittävä Pikkupappila (entinen väentupa), jossa on vuokralaiset, sekä Kirkkojoen rannassa sauna ja talas.

Rakennusta on laajennettu 1930-luvulla ja saneerattu laajemmin ainakin 1990-luvulla. Vuonna 1994 se muutettiin kirkkoherran asuinkäytöstä nykyiseen yhteisökäyttöön. Sisätilojen pinta-ala on 310 m2.

Puistomainen tontti rajautuu Kirkkojokeen ja Kirkkolammiin. Tontilla on osayleiskaavassa suojelua koskeva merkintä, lisäksi alueen olemassa olevat rakennukset ja rakenteet on pyrittävä säilyttämään.

Autopaikkoja on esitetty sijoitettaviksi tontin kaakkoisosaan 12 ja lähempänä rakennusta kolme.

Pihaan tulee muutamia autopaikkoja, lisää parkkitilaa löytyy viereiseltä Pappilanmäen koululta.

Pääsisäänkäynnistä tehdään esteetön: sinne tulee uudet portaat ja pyörätuolinostin. Länsipäätyyn tehdään terassi ja uusi katoksellinen sisäänkäynti, josta on suora yhteys kokoontumistilaan.

Lisäksi remontissa puretaan tarpeettomina savupiippuja ja pääosin painovoimainen ilmanvaihto tehdään uusilla kanavilla. WC-tilat uusitaan, samoin lattiat uusitaan samaan korkeuteen. Arkistohuone muutetaan työhuoneeksi ja sen ulkoikkuna avataan. Työhuoneisiin tulee äänieritystä.

Remontissa talo saa runsaasti lisäaikaa, sillä mm. lämpö-, sähkö- ja vesiputket uusitaan.

Hanke toteuttaa padasjokelaisten toiveet Pappilan säilyttämisestä yhteisöllisessä käytössä: tehdyssä seurakuntalaiskyselyssä 90 % kannatti Pappilan kunnostamista.

Kirkkoneuvosto hyväksyi projektin kokouksessaan 20.5.

Scroll to Top