LähiTapiola Vellamo myönsi vuonna 2024 yhteensä 62 500 euron lahjoitukset vapaapalokunnille Kouvolan, Päijät-Hämeen sekä Riihimäen ja Hyvinkään alueella. Lahjoitukset myönnettiin syksyllä kerättyjen ehdotusten perusteella vapaapalokuntien itse määrittämiin käyttökohteisiin: summat vaihtelevat 900 ja 15 000 euron välillä.
Padasjoen VPK sai suurimman lahjoituspotin LähiTapiola Vellamolta, 15 000 euroa. padasjoen Vapaaehtoinen Palokunta ry käyttää lahjarahat pelastuskaluston hankintaan ja huoltoon.
– Padasjoen VPK on äärimmäisen iloinen saamastaan avustuksesta. On ilo huomata, että toimintamme tärkeys tunnistetaan ja tunnustetaan. Padasjoki on pieni paikkakunta, joka kasvattaa aina kesäisin väkimääränsä moninkertaiseksi mökkiläisten ja turistien saapuessa. Tämä aiheuttaa omat haasteensa myös pelastustoimeen, joka harvaan asutetuilla paikkakunnilla makaa hyvin pitkälle sopimuspalokuntien varassa, ainakin pelastustoimen ensitoimenpiteiden osalta, kertoo Padasjoen vapaaehtoisen palokunnan hallituksen puheenjohtaja Niko Ara.

Lahjoituskokonaisuus käynnistettiin Suomen sopimuspalokuntien liiton Päijät-Hämeen alueosaston puheenjohtajan Janne Korhosen aloitteesta:
– LähiTapiola Vellamon tuella on vaikutusta jokaisen lahjoituksen saaneen palokunnan toimintaan, etenkin nykyisessä tiukassa taloudellisessa tilanteessa, jossa hyvinvointialueiden rahat ovat tiukoilla ja jopa sopimuspalokuntatoiminnasta etsitään säästöjä, Korhonen summaa yhteistyön merkitystä.

Lahjoitukset myönnettiin marraskuussa 2024, ja ne mahdollistavat vapaapalokuntatoiminnan kehittämisen ja tehokkaamman avun tarjoamisen alueen asukkaille.
– Useat palokunnat ovat saaneet merkittäviä avustuksia, joilla tuetaan mm. nuorisotoimintaa ja palokunnan toiminnan jatkuvuutta. Toiset palokunnat ovat kohdistaneet avustukset sitten harjoittelumahdollisuuksien parantamiseen ja pelastustoiminnassa tarvittaviin välineisiin, jotka kaikki nämä satsaukset palvelevat alueen asukkaita.

Erilaiset teknologiat kehittyvät ja se vaatii huomioita myös sopimuspalokuntien tekniikoissa ja taktiikoissa. Padasjoenkin kaduilla kuljetaan yhä useammin sähkö- sekä hybridiautoilla ja rakennuksissa käytetään enenevissä määrin erilaisia aurinkoenergiatekniikoita ja akkuteknologioita. Nämä uudet ja yleistyvät teknologiat vaativat myös uudenlaista pelastusvälineistöä ja osaamista sopimuspalokunnilta. Hankintalistalla on siis ainakin akkujen sammuttamiseen tarkoitettuja sammuttimia, autojen sammutuspeite, motorisoituja hengityssuojaimia maastopaloihin ja kevytkypäriä.
– Saadulla lahjoituksella voimme hankkia juuri tällaista uutta kalustoa, jolla voimme entistä tehokkaammin ja turvallisemmin toimia erilaisissa onnettomuuksissa. Työturvallisuus on tärkeässä roolissa ja haluamme mahdollistaa sopimuspelastajiemme altistumista erilaisissa tehtävissämme, Ara huomauttaa.

– Avustus tulee myös hyvään saumaan, kun palokuntamme täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Tästä syystä palokuntayhdistyksemme talous on keskitetty näiden juhlallisuuksien ympärille ja operatiivisen toiminnan hankinnoista olisi tänä vuonna jouduttu pitämään taukoa, Ara summaa lahjoituksen merkitystä.
Toimintamme jatkuu siis normaalisti, vaikka Hyvinvointialueen säästötoimenpiteet vaikuttavatkin niin taloudellisesti kuin esimerkiksi jäsentemme operatiiviseen koulutukseen. Hälytysosaston harjoitukset ovat edelleen tiistaisin klo 18 ja niihin toivotaan löytyvän uusia padasjokelaisia mukaan. Harjoituksiin voi tulla tutustumaan matalalla kynnyksellä.
Palokuntanuorten harjoituksiin kaivataan myös uusia nuoria osallistumaan sunnuntaisin klo 12–14. Harjoitukset on tarkoitettu 10–15-vuotiaille. Osallistuminen on ilmaista ja palokunta tarjoaa kaikki tarvittavat varusteet harjoituksiin. Muutamia nuoriso-osastolaisia on siirtymässä hälytysosastoon, joten tilaa siis on.
– Palokunnan hallituksella on tulevana sunnuntaina sääntöjen mukainen järjestäytymiskokous ja myös 100-vuotisjuhlatoimikunta kokoontuu sunnuntaina. Isot linjat juhlavuodesta alkaa olemaan jo selvillä ja pian voimme uutisoida lisää vuoden eri tapahtumista mm. sponsoroinnin ja sahan iltajuhlien ohjelman muodossa. Tämän kuun lopussa jo muutama jäsenemme osallistuu valtakunnalliselle palokuntien Tulimeri–risteilylle, jonka järjestää Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto vuosittain.

LähiTapiola Vellamon toimitusjohtaja Ahti Haataja korostaa lahjoitusten vaikutusta alueen turvallisuuteen:
– Lahjoituksilla on merkittävä rooli alueemme turvallisuuden parantamisessa. On hienoa nähdä, kuinka vapaapalokunnat hyödyntävät varoja pitkäaikaisiin ja laajasti vaikuttaviin hankintoihin.

Lahjoitusten saajat ja käyttökohteet:
Ahtialan Vapaaehtoinen Palokunta ry: Puolijoukkueteltta nuorisoleireille
Anjalan Vapaaehtoinen Palokunta ry: Anjalan VPK:n toiminnan tukeminen
Hakosilta-Nostava VPK ry: Nuoriso-osaston toiminta
Herralan VPK ry: Nuorisotoiminnan tukeminen
Hyvinkään vapaaehtoinen palokunta ry: Sammutuskypärien uusinta
Iitin Vapaaehtoinen Palokunta ry: Nuoriso-osaston toiminta
Jaalan Vapaaehtoinen Palokunta ry, nuoriso-osasto: Nuorisotoiminnan kehittäminen
Jaalan Vapaaehtoinen Palokunta ry, hälytysosasto: Heijastinliivien hankinta
Keski-Hollolan vapaaehtoinen palokunta Ry: Kalustohankinnat
Lahden Vapaaehtoinen Palokunta r.y.: Defibrillaattorin hankinta
Lahden Vapaaehtoinen Palokunta r.y.: Kuumuutta kestävä pelastusnukke
Padasjoen VPK ry: Pelastuskaluston hankinta ja huolto
Pennalan Vapaaehtoinen Palokunta ry: Sammutus- ja pelastuskaluston hankinta
Renkomäen Vapaa Palokunta ry: Renkomäen VPK:n paloasema
Riihimäen vapaaehtoinen palokunta ry: Heijastinlivien hankinta
Ryttylän Vapaaehtoinen Palokunta r.y.: Nuoriso-osaston kypärähankinta
Vesikansan Vapaaehtoinen Palokunta r.y.: Ilmankuivain kompressoriin/paineilmaverk