Dendrologian Seura poikkesi viikonloppuna Padasjoella, jossa retkeläiset tutustuivat Luukonhaan arboretumiin, Saksalan kartanon puistoon, Vesijaon luonnonpuistoon, Vesijaon tutkimusmetsän kohteisiin ja Kasiniemessä sijaitsevaan Salicetumiin.
Bussi oli täynnä eri puolilta Suomea saapuneita seuran jäseniä, joista jotkut vierailivat Padasjoella ensimmäistä kertaa. Mukaan liittyi jäseniä myös Padasjoelta.
Matkanjohtajana toiminut Dendrologian Seuran hallituksen jäsen Timo Louna on itsekin Padasjoen vapaa-ajanasukas. Retkibussia kuljettanut padasjokelainen metsäalan ammattilainen Pekka Helminen kertoi vierailijoille metsätalousasioiden lisäksi myös pitäjän nähtävyyksistä.
Pajuja, jalavia, saarnia, alppiruusuja, havuja, hemlokkeja, kivikkoinen vesiaihe, pensaita, varpuja… Ensimmäinen kohde oli Niemistöntiellä kirkonkylän keskustan läheisyydessä sijaitseva Padasjoen kunnan puulajipuisto, Luukonhaan arboretum.
Luukonhaan arboretumia ympäröi luontopolku, jonka varrella on laavu ja alueen luonnosta kertovia tietotauluja.
Arboretum tarkoittaa elävien puuvartisten kasvien kokoelmaa. Nimi on johdettu latinan kielen puuta tarkoittavasta sanasta arbor. Arboretumien kasvit poikkeavat tavanomaisten viheralueiden ja kotipihojen kasveista.
Sahalininpensasleppä Luukonhaan arboretumissa.
Suomalaiset ja latinankieliset nimet vuorottelivat, kun dendrologi Tapani Uronen esitteli lajistoa. Uronen on ahkeroinut Luukonhaassa arboretumin perustamisesta 2017 lähtien. Paikka oli osoittautunut sopivaksi, sillä nuoresta iästään huolimatta arboretum on jo nyt lajirikas. Alueen ilme muuttuu puiden ja pensaiden kasvun ja kukinnan eri vaiheissa ja eri vuodenaikoina. Tulevien vuosien aikana nähdään merkittäviä muutoksia kun taimet kasvavat täyteen mittaansa ja kun uusia lajeja istutetaan ja testataan.
– Jo pelkästään tämän kohteen perusteella voimme ottaa Padasjoen jokakesäiseksi retkikohteeksi, Timo Louna kehui.
Yli satavuotiaita lehtikuusia
Ihastusta herätti toinenkin kohde, Saksalan kartanon puisto, joka on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue.
– En ole nähnyt mitään vastaavaa, joku retkeläisistä totesi.
Lähes 200 vuoden ikäisen puiston perusti Lääninagronomi Robert Mauritz von Fieandt jo 1850. Saksalan isäntä, kreivi Christian Creutz esitteli miljöötä ja kertoi kartanon historiasta ja omistajista. Puistossa retkeläiset tapasivat myös Saksalan tärkeimmät kesätyöntekijät, puistossa laiduntavan pässilauman.
Kartanon puistossa ja kujanteilla kasvaa vanhoja lehtikuusia, jotka voivat elää jopa 300-vuotiaiksi.
Saksalan kartanon puiston perustamisen muistokivi.
Kurkistus suljettuun metsään
Vesijaon metsäntutkimuksen historia ulottuu melkein yhtä kauas kuin Saksalan puiston perustaminen. Alueella on keskitytty perinteisen metsänkasvatuksen ja harvennuksen kokeisiin, joista vanhimmat ovat toistasataa vuotta vanhoja. Vesijaolla tutkitaan jatkuvasti erilaisia metsäkasvatustapoja. Muun muassa on pantu alulle jatkuvan kasvatuksen kokeiluja ja toteutettu sekametsien kasvatusmalleja. Pinta-alasta 20 prosenttia on tutkimuskäytössä ja loppuosa käytännössä talousmetsää. Vanhin metsäviljelykaski on vuodelta 1872.
Kääpiä kuusenrungossa Vesijaon luonnonpuistossa.
Luonnonpuisto perustettiin 1956. Se on suljettu retkeilijöiltä, mutta dendrologian seura pääsi alueelle erityisluvalla. Pinta-alaltaan lähes 115 hehtaarin puiston lävistää metsäautotie, jota pitkin kävelemällä päästiin kurkistamaan yleisöltä suljettua aluetta. Luonnonpuistossa voi kuvitella, miltä eteläsuomalainen metsä voisi näyttää, kun se ei ole metsätalouden piirissä. Tämä on lisännyt puiston kasvilajien ja linnuston monipuolisuutta. Suurin osa puistosta on vanhaa kangasmetsää, jonka uumenissa sijaitsee tiettävästi Suomen pisin, noin 45 metrin metsäkuusi.
Retkikunta pääsi paikkoihin, joihin ei muutoin olisi menemistä. Esimerkiksi Vesijaon luonnonpuistoon on pääsy kielletty ilman asianmukaisia lupia.
Metsänhoitaja Antti Koskimäki kertoi Vesijaon kaskista ja niiden tuloksista.
– Aikanaan myös Vesijaolla on poltettu kaskia, ja se on ollut leivänhankintakeino Vesijaollakin. Suomessa 1/5 metsistä eli neljä miljoonaa hehtaaria oli kaskeamisen piirissä, Koskimäki kertoi ja muistutti, että kaskeaminen on yhä keino viljellä ruokaa esimerkiksi Afrikassa.
Suomi 100 –juhlavuonna Vesijaolla päätettiin polttaa kaski, mutta likomärän kesän vuoksi työhön ryhdyttiin vasta 2018. Kaskinauriit kylvettiin polttamista seuraavalla viikolla, ja satoa tuli. Sen sijaan Pohjois-Karjalasta hankittu ruis ei itänyt. Vuonna 2019 kaskeen istutettiin mäntyä, ja nyt paikalla kasvaa elinvoimainen taimikko.
Yksi Vesijaon tutkimusalueen retkikohde oli vanha siperianlehtikuusikko, joka on istutettu runsas sata vuotta sitten. Oikealla olevaa koealaa on harvennettu ja vasemmanpuoleinen on kasvanut luonnontilaisena vailla toimenpiteitä. Harvennus on vähentänyt puustoa, mutta järeyttänyt sitä.
Salicetum on pajupuiden arboretum
Tapani Urosen kotipihan Salicetum on keskittynyt pajun tutkimukseen ja jalostamiseen, joskin muitakin lajeja on runsaasti kuten Luukonhaassakin.
Kyseessä on vanha, runsaan kolmen hehtaarin suuruinen luonnoltaan monipuolinen pientila Kasiniemessä. Kun Uronen muutti sinne 1980-luvulla, pian sen jälkeen hän aloitti kasvien keräilyn. Pitkäjänteinen työ on kantanut hedelmää: alue on vehreä ja kasveja tiheästi. Pajujen lisäksi kasvaa muun muassa pähkinöitä, rypäleitä, eri tammilajeja, pyökkejä, jalavia ja poppeleita. Kasvustojen läpi kulkee polkuja, joita pitkin arboretumissa voi edetä – ja eksyä.
Vihreyden keskellä Kasiniemessä. Pajuja on matalista peittokasveista suuriin puihin.
Viimeinenkin kohde kirvoitti kiitoksia retken osallistujilta.
– Tämä päivä on osoittanut, että nähdäkseen suuria määriä eksoottisia kasveja ei välttämättä tarvitse lähteä Padasjoelta mihinkään, Timo Louna summasi.
Dendrologian Seura ry
Seuran nettisivuilla kannattaa ilmoittaa paksuista puista.
Sana dendrologia rakentuu kreikankielen sanoista dendron, puu ja logos, tiede. Suomeksi se voidaan kääntää puulajitieteeksi. Dendrologia tutkii puiden lisäksi muitakin puuvartisia kasveja kuten pensaita, varpuja ja köynnöksiä. Dendrologian Seura on perustettu vuonna 1969. Jäseniä on noin 1250. Seuran tarkoituksena on edistää kotimaisten ja Suomessa menestyvien ulkomaisten puuvartisten kasvien tuntemusta ja kokeilua. Jäseneksi pääsee maksamalla vuosijäsenmaksun seuran tilille. Seura järjestää muun muassa esitelmätilaisuuksia, kursseja, kävelyjä, talkoita ja matkoja sekä julkaisee kirjoja ja oppaita.