Maakesken Rientolassa on Rakenna ja remontoi –seminaari sunnuntaina 16.6. klo 11–13.
Seminaarin aiheena ovat rakentamiseen liittyvät määräykset ja luvat sekä ideat pihan ja sisätilojen suunnitteluun ja remontointiin. Seminaarissa esitellään valmiina paikalle toimitettavia Hawo-taloja, tutustutaan minitaloihin ja Lapellandin liikuteltaviin talovaunuihin. Paikalla myös pieni pop up -myymälä, josta voi tehdä hankintoja seminaarin jälkeen.
Rientolan pihalla on burgeriauto, josta voi ostaa syötävää.
Seminaarin jälkeen suunnataan katseet pihoille. Maakeskestä löytyy 10 kohdetta, joihin pääsee tutustumaan klo 13–17 välillä. Pihojen lisäksi tarjolla on ITE-taidetta, pihakirppiksiä ja kahviloita ja osallistua voi vaikka kepparitunnille.
Pop up –päivän keskus sijaitsee Rientolassa. Kylätalolta saa kartan ja tietoa avoinna olevista kohteista. Rientolassa myös äänestetään päivän parhaasta tapahtumasta tai pihasta.
Samalla voi tutustua Maakeskessä myynnissä oleviin kohteisiin ja ennakkomarkkinoinnissa olevaan Minitalo-kohteeseen.