Hallinnon ja talouden harjoittelija Moona Leinonen on ehtinyt jo parin viikon ajan työskennellä kunnan keskushallinnossa. Pesti kestää vuoden loppuun asti.

Ensimmäiseen kuntatyöpaikkaansa Leinonen päätyi sattuman kautta, kun yliopiston professori vinkkasi Padasjoen etsivän harjoittelijaa. Padasjoen tilinpäätös oli tullut tutuksi opintojen aikana, sijainti sen sijaan piti tarkistaa kartasta.
– Oli tosi kiva tulla, Padasjoki vaikuttaa tosi vireältä ja elinvoimaiselta kunnalta. Kuntalassa on hyvä porukka ja hyvä yhteishenki.
Leinonen kulkee töissä Tampereelta, jossa hän on asunut viimeiset viisi vuotta. Huhtikuussa hän valmistui hallintotieteiden maisteriksi ja kesäkuun puolivälissä on edessä valmistujaiset.
– Hyvään saumaan tuli tämä työ. Pääsen heti soveltamaan koulussa opittua käytäntöön ja näkemään monipuolisesti kunnan toimintaa.
Ensimmäiset työtehtävät ovat olleet ajankohtaisten asioitten valmistelua ja projektiluontoisia selvityksiä. Esihenkilönä toimii kunnanjohtaja.
– Olen niin innoissani, että iltaisinkin tulee luettua Kunta-lehteä. Aikaisemminkin olen ollut kiinnostunut kunta-alasta ja hakenut kunnista töitä, mutta nyt vasta tärppäsi. Kuntasektori kiinnostaa myös jatkossa, haluan tehdä yhteiskunnallisesti merkittävää työtä.
Yliopisto-aikana ensimmäinen kesätyö oli asiakaspalvelutehtävä Maanmittauslaitoksella, toinen kesä kului etuuskäsittelijä Kansaneläkelaitoksella ja kolmas Poliisihallituksessa rahankeräysvalvonnassa. Viime kesänä Leinonen oli töissä Yleisradiossa Yle uutisten työvuorosuunnittelussa.
– Isossa organisaatiossa työnkuva on kapea, pienessä organisaatiossa työn monipuolisuus kasvattaa motivaatiota.
Välivuonna hän teki koulunkäyntiavustajan ja opettajan sijaisuuksia sekä toimi vaaliavustajana. Työkokemusta karttui jo 15-vuotiaasta, jolloin ensimmäisiä kesätöitä oli jalkapalloerotuomarin tehtävä, muita kesätyöpaikkoja oli mm. Kouvolan Lakritsi.
Paikallishallinto kiinnostaa
Leinonen on itsekin syntyisin pieneltä paikkakunnalta, Valkealasta, joka sittemmin yhdistyi Kouvolaan. Kiinnostus paikallistason asioihin syttyi jo koululaisena, jolloin hän kävi mummulassa lukemassa Kouvolan Sanomat ja tykästyi yhteiskuntaoppiin.
Kandidaatin tutkielman hän teki kuntien korruption ja lahjustentorjunnasta, gradun kuntaomisteisten vesihuoltolaitosten toimintojen ulkoistamisen vaikutuksista ja luottamuksen rakentamisesta eri osapuolten välille.
Lapsuuden harrastuksiin kuului yleisurheilu ja jalkapalloilu harrastejoukkueessa. Nykyisin Leinonen käy lähinnä ryhmäliikunnoissa, viime aikojen suosikkeja on bodypump.
Kesän ohjelmaan kuuluu käyminen vanhempien luona kotitilalla ja mökillä, samoin avopuolison kotikulmilla Rovaniemellä.
– Kesän kohokohta on Coldplayn keikka, jonne monet ei onnistuneet saamaan lippua.
