Muhkea tukkitili edellyttää, että taimikon varhaishoito on tehty ajoissa, sillä taimikonhoidon laiminlyöntiä ei voi korvata myöhemmin.

– Hoidetusta taimikosta mitataan hurjia kasvulukuja. Esimerkiksi paksuuskasvu voi olla 30 prosenttia suurempi kuin hoitamattomassa taimikossa, kertoo Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen johtaja Jari Yli-Talonen.
Metsänomistajan tilipussia taimikonhoito lihottaa ensimmäisestä hakkuusta lähtien, sillä hoidetusta ensiharvennusikäisestä metsästä korjataan jo tukkeja.
Toisessa harvennuksessa puukauppatili voi olla kaksinkertainen, ja päätehakkuukohteelta tukkia kertyä rekkakuormallinen enemmän hoitamattomaan metsään verrattuna.
Taimikonhoito ei pelkästään lihota metsänomistajan tilipussia, se myös saa rahat kilahtamaan tilille aikaisemmin.
– Taimikonhoito lyhentää metsän kiertoaikaa. Esimerkiksi hoidetussa tuoreen kankaan kuusikossa päätehakkuu voidaan tehdä jo 60 vuoden iässä.

Varhaisperkaus kannattaa tehdä ajallaan
Taimikonhoito tehdään yleensä kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen raivauskerta, eli varhaisperkaus, tehdään, kun istutustaimet ovat suunnilleen metrin pituisia. Toinen raivauskerta, eli taimikonharvennus, on edessä, kun kuuset ovat 3–4-metrisiä ja männyt 5–6-metrisiä.
– Näistä kahdesta varhaisperkaus on vielä taimikonharvennustakin tärkeämpi. Se ei saisi viivästyä vuottakaan. Jos se tehdään liian myöhään, kasvutappiot voivat olla valtavat.
Rehevillä mailla varhaisperkaus alkaa olla ajankohtainen, kun istutuksesta on kulunut keskimäärin viisi vuotta. Taimikonharvennuksen aika on, kun kasvatettavat taimet ovat 10–15-vuotiaita.
Muista tuki taimikonhoidolle
Taimikonhoitoon ja varhaishoitoon on saatavilla metsätalouden kannustejärjestelmän Metka-tukea. Tuen määrä on 200 euroa hehtaarille.
Tukikelpoisia ovat kaikki 0,7–12,0 metrin mittaiset havupuiden taimikot ja nuoren metsän hoitokohteet (lehtipuut 15 metriin asti), jos niihin ei ole saatu Kemera-tukea viiden vuoden sisällä. Vaatimusta järeydestä tai poistettavien puiden määrästä ei enää ole.
Verovähennyshyödyn ja Metka-tuen jälkeen oikeaan aikaan teetetyn taimikonhoidon hehtaarikustannus jää Yli-Talosen mukaan maltilliseksi.
– Mitä enemmän taimikonhoito viivästyy, sitä kalliimmaksi se tulee. Muutaman vuoden viivästys voi työn vaikeutuessa kaksinkertaistaa hoitotyön hinnan.
Siemensyntyisiä rauduskoivun taimia jätetään taimikkoon
Vielä joitain vuosia sitten metsänomistajia ohjeistettiin varhaisperkauksessa raivaamaan maahan kaikki lehtipuuvesakko. Vaan ei enää.
Nykyään on suositeltavaa jättää siemensyntyisiä rauduskoivuja taimikkoon jo varhaisperkausvaiheessa. Sopiva lehtipuuosuus taimikossa on noin 10–20 prosenttia.
Vanha ohje perustui havaintoon, jonka mukaan nopeakasvuiset lehtipuut haittasivat istutustaimien kasvua ja vaurioittivat niiden latvakasvaimia.
Tuoreet tutkimukset ovat paljastaneet, että kasvuero kuuseen on merkittävästi pienentynyt. Vaikka koivu alussa kasvaa kuusta nopeammin, kasvuerot tasaantuvat nopeasti ja 10-metrisinä kuuset kasvavat jo koivuja nopeammin.
Ilmiötä selittävät jalostus sekä parantuneet viljelykäytännöt.