Tämän vuoden puolella ehtii Padasjoella kuulla kaksi kirkkokonserttia.
Ensimmäinen on keskiviikkona 4.11. klo 18, jolloin Heikki Ruokonen konsertoi teemalla ”Ajattomat urut!! Bach, elokuvat ja hetken luovuus”. Ruokosen taidokas musisointi yhdistettynä kirkon loistavaan akustiikkaan on aiemminkin saanut kirkon täyttymään kuulijoista.
Keskiviikkona 9.12. klo 18 kirkossa on hallitsevan tangokuninkaan Juho Punkerin joulukonsertti ”Rauhaa päälle maan”. Punkeri on kanttori sekä laulunopettaja ja laulamisen lisäksi taitaa myös viulunsoiton. Joulukonsertissakin kuullaan Punkerin soitantaa. Tenoria säestää kanttori Jussi Keltakangas pianolla ja harmonikalla.
Ensimmäinen Kauneimmat joululaulut -tilaisuus on Arrakoskella sunnuntaina 29.11. klo 18. Auttoisten Maatalolla seurakunnan järjestämä joululaulutilaisuus pidetään torstaina 10.12. ja Vesijaon Harjulassa 16.12. Kirkossa lauluilta on 17.12.
