Torstaina toukokuun 20. päivänä 1976 ★

Maidon tuotto harvempiin käsiin. Maidon tuottaminen siirtyy lähivuosina, mikäli ennusteisiin on luottamista, harvempien tilojen ja yhä harvempien lehmien­ asiaksi. Kun vuonna 1959 lehmiä oli 1,12 miljoonaa, niitä viisitoista vuotta myöhemmin oli 0,82 miljoonaa. Kuluvana vuonna tuottaa maitoa Suomessa arviolta 0,74 miljoonaa lehmää. Arvioiden mukaan maassa on enää 67 000 maidontuottajaa vuonna 1983.

Sokerijuurikas kylvettiin viikkoa myöhemmin kuin viime vuonna. Viikon jäljessä viimevuotisesta aloitettiin sokerijuurikkaan kylvö Eino Honkasen tilalla Maakeskessä. Viime viikonlopulla 3 päivänä se saatiin päätökseen. Routa tosin paikkapaikoin aiheuttaa myöhemmin paikkailuja. Honkasen tilalla on pitäjämme merkittävimpiä sokerijuurikasviljelmiä. Tilalla on harjoitettu sitä jo vuodesta 1954. Komea rivi kunniakirjoja talon seinällä kertoo menestyksekkäästä työstä näinä vuosina. Tällä hetkellä tilalla on kylvetty 7 hehtaaria sokerijuurikkaalle ja muu peltoala on laitumena.

Uusi silta käyttöön Porasassa. Pellin paikallistiellä oleva Luhtakosken maantiesilta otettiin käyttöön huhti-toukokuun vaihteessa. Sillan rakennustyöt aloitettiin tammikuun alussa 1976 ja kestivät siis nelisen kuukautta. Silta tuli aivan uuteen paikkaan ja siinä suoritettiin myös pieni tien oikaisu samalla. Joen uomasta jouduttiin poistamaan kalliota useita kuutiometrejä. Silta on teräsbetonirakenteinen. Työpaikkoja siinä oli 5-7 paikkakuntalaiselle ja lisäksi oli toistakymmentä TVL:n vakituisia työntekijöitä ja toimihenkilöitä. Mainittakoon, että uuden tiemaan kohdalta jouduttiin purkamaan pois Luhtakosken tilan navettarakennus.

Viime viikon maanantaina ilmestyi jälleen Tarusjärven maisemiin armeijan harmaapukuista joukkoa. Tällä kertaa tulijat olivat 40 reserviläistä, joita koulutetaan jääkäripataljoonan erikoistehtäviin. Koko leirin vahvuus huoltopäällikkö Antti Ohriston mukaan kohosi 135:een.

Pelimannit radiossa. Muistattehan avata radionne ensi perjantaina 21.5., kun Padasjoen pelimannit esiintyvät. Toinen osa kuullaan 16. kesäkuuta.

Scroll to Top