Latukahvilan vetonaulana suolainen vohveli ★

Vesijaon TuoreTorin latukahvila aukesi edellisvuosien tapaan kolmeksi lauantaiksi.

Ensimmäisenä aukiololauantaina pidettiin myös pilkkikisat lapsille. Osallistujia kisassa oli parikymmentä 1–11-vuotias­ta, sekä mökkiläisiä että paikallisia lapsia. Kalaa tuli saaliiksi niukasti.

Pilkkijät palkittiin kisan lopuksi.

Alle 5v sarjan voitti Alina Puupponen 63 cm saaliilla, 6–10v sarjan paras oli Matias Nieminen, 16 cm, ja 11–15v voittajaksi pilkki Kasperi Suntela, 54 cm.

– Harmaasta säästä huolimatta asiakkaita oli todella mukavasti ja vohvelirauta oli jatkuvasti käytössä. Paistoimme ennätysmäärän vohveleita lauantaina. Erityisesti suolainen vohveli porotäytteellä kerää kehuja, kertoo Alexandra Anttila.

Latukahvila on avoinna vielä kaksi seuraavaa lauantaita klo 10–14. Tarjolla on ensimmäisen latukahvilan tapaan munkkeja, erä leipää, keittoa ja vohveleita, kahvia, kaakaota ja makkaratulet.

Scroll to Top