Palokunnalla 189 tehtävää

Padasjoen sopimuspalokunnalla oli vuonna 2025 hälytyksiä yhteensä 189, joista 143 oman kunnan alueella.

Padasjokelaispelastajat kävivät viime vuoden puolella keikalla Asikkalassa 37 kertaa ja Kuhmoisiin hälytettiin yhdeksän kertaa. Kerran Padasjoen palokuntalaisia tarvittiin Luopioisissa ja kerran Pälkäneellä. Kaukaisin hälytyskohde oli Keuruu, joka kuitenkin pian paljastui tietokonebugiksi.

Tehtävistä ensivasteita oli 50. Tuolloin paloauto oli ensimmäisenä paikalla sairaskohtauksen tai onnettomuuden sattuessa, kun ambulanssi oli muualla. Toiseksi yleisin tehtäväluokka oli liikenneonnettomuudet, joita sattui vuoden aikana yhteensä 22.

Rakennuspaloja oli kaksi, maastopaloja seitsemän ja liikennevälinepaloja neljä.

Pelastustehtäviä oli eniten kesäkuussa, 22. Toiseksi vilkkain kuukausi oli joulukuu 19 hälytyksellään ja kolmantena heinäkuu (18). Helmikuu oli kaikkein hiljaisin, hälytyksiä oli vain neljä.

Viikonpäivistä selvästi kiireisin oli lauantai, jolle osui 31 hälytystä. Vähiten onnettomuuksia sattui tiistaisin.

Kellonaika 14–15 oli onnettomuuksille herkin ajanjakso vuorokaudesta. Koko vuoden tilastossa vähiten onnettomuuksia sattui klo 2–3 ja 6–7.

Vuoden viimeiset tehtävät olivat Padasjoella vahingontorjuntoja. Hannes-myrskyyn liittyviä onnettomuustehtäviä kertyi 28.12. yhteensä yhdeksän. Ne kaikki olivat lähinnä kaatuneiden puiden raivauksia pois kulkuväyliltä ja sähkölinjoilta. Isompia omaisuusvahinkoja ei sattunut.

Scroll to Top